Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen lomaili luonnossa: ”Pää on nyt nollattu”

Tapio Pulkkaselle pian alkava European Tourin kausi on kolmas

Golfissa reset nappulan painaminen on tärkeä taito. Tapio Pulkkanen pyrki lataamaan akkunsa luonnon äärellä, jotta mies on valmis vuoden loppurutistukseen European Tourilla.

Tapio Pulkkasen etsikkoaika European Tourilla osui kevääseen, jolloin hän sijoittui neljän kilpailun aikana kolme kertaa 14 parhaan joukkoon. Näiden menestysten myötä Pulkkanen nousi tukevasti sadan parhaan joukkoon rahalistalla. 

Kesäkauden ainoa jatkoonpääsy on kuitenkin Espanjasta, jossa Tapsa oli 46:s. Sijoitus RaceToDubaissa on 105 kun kautta on jäljellä reilut kymmenen kilpailua ennen finaaleja. 

Tauon aikana Pulkkanen päättikin ottaa ilmeisen rennosti, eikä ollut pelkästään golfmailan parissa. 

”Hyvin meni tauko. Vähän mökkeilyä, kalastelua ja suomireissua luonnon äärellä. Pää on siis nollattu ja valmiina koitoksiin”, Pulkkanen viestitti torstai-iltana. 

Pelillisesti Tapsa on ollut usein tunnettu järkyttävästä potentiaalistaan, mutta myös epätasaisuudestaan. Loppukaudella pari vahvaa onnistumista sinetöi paikan kiertueelle, mutta myös finaaleihin mahtuminen viime vuoden tapaan taitaa olla mielessä. 

”Iso kisarupeama tulossa ja peli tuntuu olevan melko kunnossa. Vähän ollut taas totuttelemista tiukempaan raffiin ja nopeampiin griineihin kun mitä Suomessa ollut”, Tapsa kertoo. 

Pulkkanen lähtee Tshekin osakilpailun avauspäivään kello 13.35 Suomen aikaa. Viime vuoden kisassa Pulkkanen oli loistoasetelmissa ennen viimeistä päivää. Viides sija vaihtui kuitenkin sijaksi 44 surkean viimeisen kierroksen myötä. 

Tänä vuonna mielessä varmasti on edellisvuoden pettymyksen pyyhkimistä korkojen kera! 

Etsi luettavaa