Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen hurjassa iskussa – viisi birkkua putkeen

Hattu-Tapio Pulkkanen  pelasi lauantaina ensimmäisnen yhdeksikön 30 lyönnillä (-6)

Tapio Pulkkanen (-12) nousi kolmen lyönnin päähän kärjestä pelattuaan kentän helpomman yhdeksikön kuusi alle ja tehtyään seitsemännen birkkunsa 12:lla ( kentän kolmas)

Tapio Pulkkanen nousi  neljästä 30 minuutin sisään startanneesta suomalaisesta kuumimmaksi Golf Costa Adejen kentällä kahden ensimmäisen tunnin aikana.
Hattu-Tapio aloitti viiden birdien mittaisen ilotulituksensa kentän 11:lta. Kuudennen birkun hän rakensi odotetusti 18:lle.
Tässä vaiheessa Pulkkanen oli 11 alle, ja neljän lyönnin päässä kärjestä.

Kalle Samooja otti ison taka-askeleen kahdeksannen reiän tuplalla. 11 reikää pelattuaa hän oli samassa tuloksessa -9, josta kierrokselle lähti.
Sami Välimäki aloitti birdiellä, ja hyödynsi kolmesta seuraavasta par-viitosesta kaksi tekemällä birdien. Yksi bogey (12.) toi 13:n jälkeen yhteistulokseksi -11, sijaluvuksi Pulkkasen tavoin 15.

Kärjessä oli tässä vaiheessa kolmikko Garrik Higgo, Richard Mansell, Maverick Antcliff tuloksella -15.

Elisa Viihde Viaplay näyttää kisan suorana lähetyksenä 13.30-18.30
 

Tulospalvelu
 

Etsi luettavaa