Hyppää sisältöön

Talvi on loistavaa aikaa treenata rutiinit kuntoon

Ennen lyöntiä kannattaa pyrkiä toistamaan samat rutiinit

Pallon lyöminen seinään laboratorio-olosuhteissa voi luoda illuusion, että laji on helpompaa kuin se todellisuudessa on. Yksi hyvä vaihtoehto talvitreenille on suorastaan kiduttaa itseään ja lyödä palloja hitaassa tahdissa rutiinien kera.

Joulunaika ja välipäivät oli loistavaa aikaa harjoitella golfia! Löin satoja palloja päivittäin, chippailin ja join kymmeniä kuppeja kahvia. Oli mahtavaa, sama fiilis kun joskus aikanaan lajin kisauraa rakentaessa. 

Treenikaveritkin olivat kunnossa ja jatkuvat ajatustenvaihto muun muassa Kim Koivun ja Oliver Lindellin kanssa loi entisestään ajatuksia ja motivaatiota treenaamiseen. Aina kannattaa yrittää oppia paremmiltaan jos siihen on paikka. 

Kun taitotaso on riittävä, on pallojen lyöminen seinään matolta kohtalaisen helppoa hommaa. Rytmistä sarjatulen ampuminen ei juuri kuormita aivoja saati luo normaaleja ajatusmalleja pallon päällä. Silloin lyödään niin sanotusti alitajunnasta, johon myös kentällä olisi mahtavaa päästä! 

Kentällä joutuu kuitenkin epäonnistumisen jälkeen märehtimään useita minuutteja ennen kuin pääsee yrittämään uudestaan. Kentällä ei koskaan tule samaa lyöntiä kahta kertaa peräkkäin, ellei lyö varapalloa. 

Miksi sitten treenatessa pitäisi lyödä palloja sarjatulena seinään jos ei lajissa itsessään tehdä koskaan näin? Tottakai silläkin on tarkoitus varsinkin jos ajaa sisään uutta teknistä ajatusta ja haluaa tehdä vain paljon toistoja. Onko kentällä kuitenkaan koskaan täysin tyhjät ajatukset, jossa tekniikka ei pyöri pätkääkään mielessä? Ainakaan itselläni ei. 

Rakenna simppeli rutiini ja tee se joka ikinen kerta

Täten yhtenä pimeänä joulukuisena iltana yksi Planmeca Golfareenalla päätin rikkoa sarjatulen paukutuksen seinään. Kysyin itseltäni, onko minulla rutiinit ennen täyttä lyöntiä. On varmasti jonkinlaiset, mutta ei niin sanottuja step by step -rutiineja, joihin turvautua kierroksella. Putissa on, mutta lyönnissä ei ole. 

Oli siis aika rakentaa sellaiset. Rutiineilla ei tarkoiteta minuutin soidintansseja pallon päällä, vaan ennenkaikkea mentaalista rutiinia, jossa liikkeet toistuvat ennen lyöntiä enemmän tai vähemmän samalla tavalla. Myös ajatusrutiini on äärimmäisen tärkeä. 

1. Valitse kohde ja päätä minkä lyönnin lyöt

2. Koeta rakentaa tapa millä löydät tuntuman kyseiseen lyöntiin muutamalla harjoitussvingillä tai liikkeellä

3. Asetu pallolle aina samasta suunnasta ja samoin askelmerkein

4. Tähtää ja ammu. 

Koko prosessi pitäisi olla läpi 10-20 sekunnissa ja pallo on ilmassa. Lyöntien välillä on hyvä ottaa vähän etäisyyttä, miettiä oliko rutiini hyvä, mitä päässä liikkui ja miksi lyönti lähti miten lähti. 

Hetkessä on helppo huomata, että rutiinin tekemällä pallo ei aina lähdekään yhtä tyhjällä ajatuksella, vaan jokaisen lyönnin eteen joutuu tekemään henkisesti enemmän ”töitä”. Sama juttuhan se on kentällä, aina valmistautuminen tulee tehdä uudestaan ennen uutta lyöntiä. 

Jos kentällä on vahvat rutiinit, joihin tukeutua, se helpottaa hyvin paljon erityisesti lyönneissä, jotka eivät täydellisesti istu silmään. Se on koko lajin yksi tärkeimmistä palasista. Katso vaikka telkkarista, kaikilla maailman parhailla pelaajilla on hyvin vahvat ja toistuvat rutiinit.. 

Ehkä nyt on sinunkin aikasi rakentaa tai kehittää omia rutiineja! 

Etsi luettavaa