Hyppää sisältöön

Tahko Golf Club hengittää golfia läpi lomasesongin

Lähdin Tahkolle harjoittelemaan juhannus-viikoksi. Vanhastaan tiesin että verkkaiselta vaikuttava kahden kentän golfkeskus täyttyy vasta loppuviikosta ja sesonki jatkuu aina kesälomakauden loppuun saakka. Tiesin myös, että lähes poikkeuksetta Tahko Golf Club on tarjonnut vuodesta toiseen, kaksi uskomattoman hienoa, joskin melko eri henkistä kenttää. Harjoitusjakso sujui hyvin ja tunsin oloni suorastaan etuoikeutetuksi, sillä kenttien ja harjoitusalueiden kunto oli taas tuttua ‘’tahkolaatua’’.

Tahkolla on kaksi toisistaan poikkeavaa kenttää Old Cource ja New Course, jotka palvelevat laajasti kaiken tasoisia golfareita. Old Course valmistui vuonna 2000 ja sen kilpahenkisempi pikkuveli New Cource vuonna 2008. Kentillä on välimatkaa reilut kuusi kilometriä, jonka vuoksi kentillä on omat klubitalot.

Old Cource tai tuttavallisemmin vanha kenttä, lumoaa kauneudellaan. Kenttä tarjoaa huikean pelikokemuksen esimerkiksi juhannusgolfin näyttämöksi. Takatiiltäkin kenttä on helpohko ja korkean tulostason mahdollistava, mutta etenkin par 3 väylät 7 ja 16 haastavat kovempaakin pallonlyöjää. Juuri väylä 7 on yksi Suomen kauneimpia par 3 väyliä ja samainen väylä sattuu olemaan etuoikeutetusti GoGolfin Guide-väylä.

Kyseinen väylä lyödään kallion päältä järven rantaan sijoitetulle greenille. Pituutta väylälle kertyy valkoiselta tiiltä huimat 220m, keltaiselta 195m, siniseltä 175m ja punaiselta tiipaikalta 140m. Väylän järvenpuoleinen sivu on kauniisti hoidettu ja juuri ilta-auringon laskuun päin. Juuri auringonlaskussa väylä onkin kauneimmillaan. Etuysin postikorttimaisen kauniin par 3 väylän lisäksi Old Cource on tunnettu takaysin rantaväylistään. Väylät 13 ja 14 syleilevät koko matkaltaan Syväri järveä, joka on nielaissut vuosien saatossa monen kokeneenkin pelurin palloja. Puistokentäksikin luonnehditun kentän kiertäjälle jää pelistä takuuvarmasti käteen lämmin muisto kauniista maisemista, vaikka oma peli ei olisikaan toivotun kaltaisessa iskussa.

New Course on moderni haaste golfarille

New Course, eli uusi kenttä on puolestaan tyypillisempää arkkitehtuuria. Kenttä soveltuu erinomaisesti myöskin kilpakentäksi, sillä pituutta kentälle kertyy valkoiselta tiiltä kunnioitettavat 6383 metriä. Kenttä on myös viritettävissä erittäin kireäksi ja haasteellisia lipunpaikkoja löytyy loistavien greenin muotojen ja bunkkereiden sijoittamisen ansiosta. Keltaiselta eli ‘’klubitiiltä’’ kenttä on 5755 metriä, joka on hieman keskiarvoa pidempi, mutta erityisesti kuluvan kesän kaltaisena kuivana kesänä helposti rullia tarjoavat väylät antavat polttoainetta avauksiin ja jokainen pelaaja saa oman Dustin Johnson hetkensä lyödessään palloa ulos tiiltä. Myös New Course on äärimmäisen kaunis, vaikkakin valitettavasti kauneus jää hiukan vanhemman kolleegansa varjoon.

Kokonaisuudessaan kentät olivat erinomaisessa kunnossa. Vanhan kentän viheriöt olivat virheettömiä ja erittäin tasalaatuisia harjoitusputtiviheriö mukaan lukien. Uudella kentällä tiipaikat ja väylät kiinnittivät erityisesti huomiota, eikä greeneissäkään ollut peliä haittaavia virheitä.

”Kausi lähtenyt hyvin käyntiin”

Päätin käydä tiedustelemassa Tahko Golf Clubin kuulumisia toimitusjohtaja Jukka Ilvalta. Kausi 2018 on lähtenyt hyvin käyntiin Tahko Golf Clubilla. Poikkeuksellisen lämmin kevät on mahdollistanut kenttien huippukunnon aikaisessa vaiheessa ja kauniit säät ovat myös tuoneet selkeää kasvua pelaajamääriin. Lämpö on myös rohkaissut aikaisempaan lomanviettoon ja mahdollistanut monelle varaslähdön lomakauteen.

Alkavasta lomakaudesta odotukset ovat korkealla, sillä ennakkovaraukset ja greenfeekauppa viittaavat vilkkaaseen lomasesonkiin. Tahko Golf Clubin toimitusjohtaja Jukka Ilva kuitenkin painottaa että halukkaat pääsevät pelaamaan lomakaudellakin, vaikka erityisesti aamupäivän lähtöajat on suositeltavaa varata ajoissa. Tahko Golf Clubin kilpailukalenteri on lomalaisystävällinen, sillä yksityiset tapahtumat painottuvat lomasesongin molemmille puolille ja kaikille avoimia tapahtumia on yhdellä kentällä kerrallaan.

Junioritoiminnassa Tahko ei profiloidu varsinaisesti kilpagolf-seuraksi, mutta aktiiviista junioritoimintaa seuran puolesta harjoitetaan Anu Puustisen luotsaamana. Myös vähemmän aktiivisille harrastajille ja lajiin tutustujille löytyy kehittymismahdollisuuksia tasapuolisesti tasoryhmään katsomatta.

Kentät eivät nuku juhannuspäivän iltanakaan. Jo perinteeksi yli kymmenen vuoden ajalta muodostunut yöttömän yön kilpailu käydään perinteiseen tapaan vanhalla kentällä. Kilpailun päätyttyä kentältä kerätään liput tankoineen ilkivallan ehkäisemiseksi. Vaikka Tahkolla järjestetään myös juhannusfestivaali, ei se ole suoraan lisännyt pelaajien määrää, vaan pelaajakunta koostuu pääsääntöisesti lomailemaan lähteneistä golfareista.

Mikä on ”Tahko Spirit”?

Päätin kysyä Jukalta myös Tahkolla vallitsevasta erityisestä hengestä eli Tahko Spiritistä. Tahko Spirit kulminoituu lomatunnelmaan ja kiireettömyyten, sillä ihmiset saapuvat Tahkolle lomailemaan. Tiiviisiin, ja laajaan pelaajakantaan perustuviin klubeihin verrattuna Tahkolla vallitsee rento ja huoleton ilmapiiri. Kenttiin ja golfiin suhtaudutaan kuitenkin tarvittavalla kriittisyydellä, jotta unohtumattomia golfelämyksiä olisi tarjolla myös jatkossa.

Pääsin myös haastattelemaan kenttämestari Risto Honkaa kentän hoidollisista asioista. Ilmaston muuttuminen yleisesti leudommaksi on vaikeuttanut aavistuksen kenttien talven yli siivittämistä. Paksu lumipeite, joka on saapunut aiemmin aikaisessa vaiheessa on helpottanut kenttien talvehtimista, on saapunut viime vuosina toivottua myöhempään. Siitä huolimatta kentät on vuodesta toiseen saatu huippukuntoon.

Yleinen käsitys pelaajien keskuudessa on luonut Tahkon kentille yleisen olettamuksen laadukkaista ja tasalaatuisista kentistä. Kenttämestari ei kuitenkaan itse halua lähteä vertailemaan silmäteriänsä kilpaileviin kenttiin, vaan painottaa että nöyrä suhtautuminen ja tinkimätön tiimityö laadukkaalla työporukalla siivittää Tahkon kentät parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Tämä luo mahdollisuuden pelaajille muodostaa omat mielipiteensä kentistä ja saatuun palautteeseen suhtaudutaan myös kenttähenkilökunnan suunnalta rakantavana. Lomaluonteisuus helpottaa myös kenttien talvilepoon saattamista ja keväällä herättelyä, sillä aiheetonta rasitusta ei ole tarpeen saattaa kentille venyttämällä aukioloa tai avaamalla kenttiä äärimmäisen aikaisessa vaiheessa keväisin. Tahko spirit ilmenee myös kentällä vahvana yhteishenkenä.

”Olemme kaikki osa samaa Tahkoa ja jokainen alueella työskentelevä voi ylpeänä todeta että me olemme tämän tehneet’,’ kenttämestari summaa.

Erityisen huomion pelaajan silmin kiinnittää kentällä pelaajien huomiointi henkilökunnan toimesta. Pelaajan saapuessa lyöntipaikalle koneet siirretään selvästi sivuun ja sammutetaan, jotta ylimääräistä häiriötä ei turhaan aiheutuisi. Myös palvelu molemmilla klubeilla on erittäin välittömän tuntuista, eikä ruuan laadussa ole moitteen sijaa. Kaikkiaan kokonaisuus loistaa syvää välittämistä lomailemaan saapuneista pelaajista ja ennen kaikkea kenttien, seuran ja Tahko Spiritin hyvinvoinnista.

Ainoana selkeästi negatiivisena tunteena ilmenee kotimatkan alkamisen aiheuttama haikeus. Onneksi GoGolfin kiertuetiimi suuntaa kohti Tahkovuorta jo heinäkuussa pelattavan Guide Tour by La Finca Golf Resort tapahtuman ja elokuun alussa pelattavan Destinations Tourin kera.

– Eetu Turpeinen

 

Etsi luettavaa