Hyppää pääsisältöön
Synnyinkaupungissaan Southportissa edelleen asuva Tommy Fleetwood pelaa sekä European Tourilla että PGA Tourilla.
Getty Images

Tästä syystä PGA Tourin on helpompi toimia koronaolosuhteissa kuin European Tourin

PGA Tourin valtti European Touriin nähden on se, että kisat käydään pääosin yhdessä maassa, Yhdysvalloissa.

PGA Tour tähtää siihen, että kausi alkaa vajaan kuukauden päästä. Tuolloin on määrä pelata Charles Schwab Challenge, joka siirrettiin kesäkuun puolivälin tienoille toukokuulta.

Alkuperäisen aikataulun mukaan samana viikonloppuna piti pelata Canadian Openin, mutta se on peruttu.

Vaikka on vielä epävarmaa, voidaanko PGA Touria jatkaa kesäkuussa, se on huomattavasti helpompi polkaista käyntiin uudestaan kuin European Tour. Mistäkö tämä johtuu? No, syy on yksinkertainen:

PGA Tourin kilpailut pelataan pääosin yhdessä maassa, kun taas European Tour kiertää eri puolilla maapalloa. Korona-ajassa maasta toiseen kulkeminen tarkoittaa kahden viikon karanteenia, mikä tekee kansainvälisten kilpailujen järjestämisestä vaikeaa.

Samasta syystä esimerkiksi F1-sirkus on pulassa, mutta kansallisten jalkapallosarjojen jatkamista tai aloittamista pohditaan tosissaan.

Kun Canadian Open peruuttiin, seuraava kansainvälinen kilpailu PGA Tourilla on alunperin maaliskuussa kalenterissa ollut Corales Puntacana Resort & Club Championship, joka pelataan Dominikaanisessa tasavallassa.  Sen uusi ajankohta on syyskuun loppu.

European Tourin kalenteri näyttä lohduttomammalta. Kisoja on peruttu tai siirretty heinäkuun loppuun saakka. British Masters on määrä pelata heinä-elokuun vaihteessa, mutta tokkopa sitäkään päästään tässä tilanteessa viemään läpi.

Samaan ajankohtaan on kaavailtu myös WGC-kilpailua, johon European Tourin parhaat pelaajat matkustavat, mikäli se päästään pelaamaan.

Kaiken lisäksi loppukaudesta European Touria pelattaisiin kolmessatoista eri maassa. Jos kahden viikon karanteenisääntö on tuolloin vielä eri puolilla maailmaa käytössä, tekee se kiertueen viemisestä läpi mahdotonta.

Yhdysvalloissa samaa tilannetta ei ole, vaan pelaajat pääsevät matkustamaan suuren maan sisällä vapaasti ilman karanteenia.

Yhdysvaltain ulkopuolelta tulevien pelaajien tarvitsee vain huolehtia siitä, että he matkustavat maahan riittävän ajoissa, jotta ehtivät lusia karanteenin alta, ennen ensimmäisen kilpailun alkua. Eurooppalaisista esimerkiksi Tommy Fleetwood asuu kotimaassaan Englannissa ja pelaa sekä PGA Touria että European Touria.

Ei riitä, että astuu Yhdysvaltojen rajojen sisäpuolelle pari viikkoa ennen kilpailun starttia, sillä myös valmistautumiseen täytyy varata aikaa.

Karanteenioloissa kilpailukuntoa tuskin pystyy ylläpitämään, joten muualla kuin Yhdysvalloissa asuvien pitää piakkoin alkaa varailemaan lentolippuja, mikäli haluaa olla mukana Charles Schwab Challengessä.

Toki heidän pitää puntaroida tarkasti sitä, uskaltaako terveyden puolesta Yhdysvaltoihin vielä matkustaa, sillä koronavirustilanne rapakon toisella puolella näyttää vielä melko pahalta.

GoGolf suosittelee