Hyppää sisältöön

Tästä syystä golfia kannattaa harjoitella erityisesti talvella

Lähipelin harjoittelu hyvissä olosuhteissa on erittäin palkitsevaa ja tuloksellista, kun tietää mitä tekee. KUVA: MARKUS SOMMERS

Kun syksyn kylmyys muuttaa kädet purppuran punaisiksi, on aika siirtyä harjoittelemaan sisälle. Otollista aikaa tehdä svingiin suuria muutoksia on alkutalvi.

Vaikka golf ei ole kaikille suuri intohimon kohde ja osa pelaa lähinnä ulkoilu- ja virkistysmielessä, jokainen innostuu harrastuksesta silloin, kun peli kulkee.

Golfareille talvi on otollista aikaa kehittää tekniikan perusteita seuraavaa pelikautta varten. Tämä siksi, että sisäharjoittelu oikein toteutettuna tarjoaa otollisen ympäristön uusien asioiden oppimiselle.

Sisäharjoittelussa etuna on se, että pallo lentää vain lyhyen matkan, jolloin huomio kiinnittyy pallon lennon sijaan keskittymisen liikerataan. Samalla syntyy mielentila, jossa tunne uuden ja vanhan svingin eroista on helppo aistia.

Talvella kehityt säännöllisellä harjoittelulla jo melko pienellä työmäärällä. Kerran viikossa harjoittelu ja golftunti ammattilaisen opein kerran kuukaudessa voi tehdä ihmeitä seuraavaa kesää ajatellen.

Lyönnistä ei tarvitse tietää kaikkea itse, kun apuna on osaava valmentaja, joka laatii yksinkertaisen kehityssuunnitelman sisäharjoitteluun.

Suuret muutokset, kuten liikejärjestys ja mailanpään nopeuden kehittäminen, vaativat oman aikansa. Paras aika niille on marras- ja helmikuu. Sen jälkeen maalis- ja huhtikuussa kannattaa keskittyä uuden liikkeen toimivuuteen, jotta ulkokauden alkaessa kaikki on valmista.

Kun kehityskohteet ja ohjeet valmentajalta ovat selvillä, kannattaa asettaa itselleen tavoite. Pienikin tavoite motivoi harjoittelemaan – ja tavoitteiden saavuttaminen kasvattaa itseluottamusta omiin taitoihin. Positiivinen kierre on valmis.

Talvi on otollista aikaa svingitekniikan kehittämiselle. Harjoittelun apuvälineet mahdollistavat palautteen oikeanlaisesta liikeradasta. Kuvassa esimerkkinä svingin oikean tason eli planen harjoitteluun suunniteltu ohjuri. KUVA: MARKUS SOMMERS

MAINOS. GoGolfin tammikuussa alkavat kurssit on nyt myynnissä. Varaa paikkasi täältä.

Sisäharjoittelussa palloja kannattaa lyödä rauhalliseen tahtiin. Pallon lentomatka on lyhyt, minkä takia lyötävien pallojen määrä kasvaa helposti liian suureksi.

Silmitön pallojen lyöminen ei usein johda kehitykseen. Sen sijaan kannattaa satasta analyyttiseen harjoitteluun: lyö kerran, astu pois matolta ja analysoi. 

Lähipelin kehittämisessä vain taivas on rajana mielikuvituksen käyttöön. Voit esimerkiksi harjoitella chippaamalla pallon eri korkeudelta, jolloin osuman kulma palloon täytyy mukauttaa puhtaan osuman takaamiseksi. KUVA: MARKUS SOMMERS

Opetteluvaiheessa harjoitussvingit ovat laadukkaita toistoja. Niillä luodaan tunne uudesta liikkeestä. Oma analysointi ja ymmärryksen kasvattaminen svingissä ovat tärkeässä osassa. Ne nopeuttavat omaksumista. Myös visuaalinen palaute suorituksesta on oppimisen kannalta erittäin tärkeää. Käytä siis apuna peiliä, harjoitusvälineitä ja videota.

Kerran kuukaudessa olisi hyvä nähdä pallon lento. Sen voit tarkistaa esimerkiksi Trackman-simulaattorissa. Pallon lennon lisäksi Trackman antaa kaiken tarvittavan datan mailan liikkeestä.

Sisäharjoittelusta voi luoda sisällöllisesti monipuolista, kun tietää, mihin asioihin keskittyä.

Perusteiden vahvistaminen ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa, puhumattakaan uuden taidon oppimista, joka vie pelisi seuraavalle tasolle.

Kun talviharjoitteluun yhdistetään voiman, liikkuvuuden ja tasapainon kehittämistä sekä talvikauden kilpailujen seuraamista televisiosta, odotukset seuraavaa kautta alkavat kohota uudelle tasolle.

MAINOS

Oletko päättänyt olla parempi golfari ensi kaudella?

Varaa paikka GoGolf-valmennuksen suosituilta talvikursseilta – ja nautit pelamisesta ensi kesänä aiempaa enemmän.

Timo Karvinen valmentaa ja opettaa talvisin GoGolf Loungessa Espoon Kerassa. Osoitteessa golfvalmennus.fi lisätietoa Timon ja muiden GoGolf-valmentajien opetustarjonnasta sisäharjoittelukaudella. Kuvauspaikka GoGolf Lounge, Espoo.

Etsi luettavaa