Hyppää sisältöön

Tältä näyttää Challenge Tourin kauden 2021 aikataulu – elokuussa pelataan Suomessa

Oliver Lindell hakee paikkaa European Tourilta.

Challenge Tour on julkaissut kilpailukalenterin kaudelle 2021. Luvassa on 25 kilpailua, joista yksi pelataan Suomessa.

25 kilpailua, 15:ssä eri maassa. Challenge Tour julkaisi tänään uuden kilpailukalenterin. Kausi kestää huhtikuusta marraskuuhun.

Kilpailuja on huomattavasti enemmän kuin koronan typistämällä kaudella 2020, jolloin järjestettiin ainostaan 11 kilpailua. Vuonna 2019 kilpailuja oli yhtä monta eli 25.

Suomalaisittain kiinnostava tieto on se, että Challenge Tour saa jatkoa Vierumäellä. Vierumäki Finnish Challenge pelataan elokuun alussa. Kisan palkintopotissa on 200 000 euroa.

Suomesta hyvät kategoriat kiertueella omaavat Janne Kaske, Roope Kakko ja Oliver Lindell. Myös Kim Koivu saanee hyvin pelimahdollisuuksia. Muille ammattilaisille Vierumäen-kisa takaa villejä kortteja.

Kaikkien kilpailujen pitopaikasta ja palkintopoteista ei vielä ole tietoa European Tourin sivuilla. Kalenterissa on vielä seitsemän kilpailua, joista on toistaiseksi tiedossa ainoastaan kilpailun isäntämaa.

Etelä-Afrikassa ensimmäiset kilpailut

Challenge Tour -kausi käynnistyy huhtikuussa Etelä-Afrikassa, jossa pelataan kolme perättäistä yhteiskilpailua Sunshine Tourin kanssa.

Ensimmäinen kisa Euroopassa on ohjelmassa toukokuun puolessävälissä Tshekissä, jossa pelataan kauden mittaan yhteensä kolme kilpailua. Eniten kilpailuja käydään kuitenkin Ranskassa, yhteensä neljä.

Uutena kisana on muun muassa Hollannissa käytävä B-NL Challenge Trophy, jota isännöi The Dutch -kenttä.  Edellisen kerran Hollannissa on pelattu Challenge Touria vuonna 2019.

Kesän kohokohtia ovat heinäkuun lopulla pelattava Italian Challenge, jossa palkintopotissa on 300 000 euroa, sekä elokuussa pelattava 290 000 euron Rolex Trophy, johon pääsee mukaan rankingin 40 parasta pelaajaa.

Kisan finaali käydään tuttuun tapaan Mallorcalla. 420 000 euron kilpailu pelataan marraskuun alussa. Sitä ennen lokakuussa kisataan kaksi rahakasta kilpailua Kiinassa.

Challenge Tourin aikataulu

22.-25.4. Limpopo Championship, Etelä-Afrikka
29.4.–2.5. Cape Town Open, Etelä-Afrikka
6.–9.5. Dimension Data Pro-Am, Etelä-Afrikka
13.–16.5. Kisa Tsekissä
20.–23.5. Kisa Espanjassa
27.–30.5 Irish Challenge, Irlanti
3.–6.6. Kisa Tsekissä.
10–13.6. Kisa Espanjassa
17.–20.6. Hauts de France – Pas de Calais Golf Open, Ranska
24.–27.6.Open de Bretagne, Ranska
1.–4.7. Kisa Tsekissä
8.–11.7. Le Vaudreuil Golf Challenge, Ranska
15.–18.7. Euram Bank Open, Itävalta
22.–25.7. Italian Challenge, Italia
5.–8.8. Vierumäki Finnish Challenge, Suomi
11.–14.8. Made in Esbjerg, Tanska
18.–21.8. Rolex Trophy, Sveitsi
26.8–29.8. B-NL Challenge Trophy, Hollanti
2.–5.9. Kisa Iso-Britanniassa
9.–12.9. Kisa Saksassa
23.–26.9. Open de Portugal, Portugali
30.9–3.10. Swiss Challenge, Ranska
14.–17.10 Hainan Open, Kiina
21.–24.10. Foshan Open, Kiina
4.–7.11. Challenge Tour  Grand Final, Espanja

Etsi luettavaa