Hyppää sisältöön

Suomen miehet pelaavat mitaleista – huomenna vastassa rakas naapurimaa,

Matias Honkala pelasi suomalaisista parhaiten lyöntipeliosuuden.

Suomi kohtaa joukkue-EM-kisojen puolivälierässä Ruotsin joukkueen. Suomi pääsi mitalipeleihin lyönnin turvin.

Avauspäivän jälkeen viidentenä ollut miesten maajoukkue jatkaa lyöntipeliosuuden jälkeen mitalipeleihin. Joukkue putosi kolme sijaa, mutta piti lyönnin turvin paikan kahdeksan parhaan joukossa.

Suomen yhteistulos kahden päivän jälkeen on kaksi alle parin. 

Tänään suomalaispelaajien lyönti ei kulkenut eiliseen tapaan, sillä ainoastaan Matias Honkala onnistui alittamaan parin kilpailussa. Honkala oli paras suomalainen myös eilen ja hänen yhteistuloksensa kahden päivän jälkeen on viisi alle parin (68-71). Toinen parin alittaja kisassa olisi 

Parhaan lyöntipelituloksen iski Englannin Gian Marco Lotuzzi, joka oli varsinkin avauspäivänä hurjassa iskussa -12 (62-70).

Suomi lähtee puolivälieräotteluun Ruotsia vastaan altavastaajana, sillä Ruotsin joukkueesta viisi eli yhtä lukuunottamatta kaikki onnistuivat alittamaan parin. Ruotsin yhteistulos oli -27 eli sama kuin Englannilla. Kahden päivän aikana joukkueet tekivät Suomeen eroa peräti 25 lyöntiä.

Muut kahdeksan joukkoon eli mitalipeleihin selvinneet joukkueet ovat Tanska, Saksa, Ranska, Espanja ja Skotlanti.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa