Hyppää pääsisältöön

Caddiemaster

02000-4653

Asiakaspalvelun arkisin klo 10–18

Kasper Hietanen oli nopein suomalainen rinteessä. Jussi Heinilä (kesk.) otti pronssia seniorisarjassa.

Suomelle seniorien joukkuekultaa ski & golfin MM-kisoissa – ex-alppitähti Alois Vogl yleisen sarjan mestari

Ski & golfin MM-kisat pelattiin Zell am Seessä viime viikonloppuna. Suomeen tuli kisasta yksi kulta, hopea ja pronssi.

Itävalta kutsui jälleen alppikauden päätös- ja golfkauden avauskoitokseen lajin yhdistelmässä. Kaprunin jäätiköllä laskettavan suurpujottelun ja läheisen Zell am Seen upealla golfin yhdistelmällä on jo 15-vuotinen MM-perinne. Tänä vuonna kisa keräsi lajien osaajia paristakymmenestä eri maasta. Suomesta oli mukana 10 uskallikkoa, joista saatiin myös kaksi joukkuetta kisaan mukaan.

Tapahtuma aloitettiin perinteen mukaan yli kolmessa kilometrissä. Kapruniin oli kevään aikana kertynyt ennätyslumet. Järjestäjät joutuivat tekemään todella hikisen urakan, jotta kisarinne saatiin kisakuntoon. Laskupäiväkin aukesi lumisateessa, mutta se loppui sopivasti klo 10, jolloin kisa alkoi.

Näkyvyys vaihteli kuitenkin paljon ja pehmeä pohja teki omat tepposensa, mutta suomalaisten rutiini näkyi laskutuloksissa. Rinne ja rata eivät ole erityisen vaativia alppilaskijoille, mutta noin 200 metrin korkeusero tarjoaa kuitenkin vauhdikasta menoa.

Entinen Suomen maajoukkuelaskija Kasper Hietanen oli hienosti koko porukan neljäs, vain sekunnin kärjestä. Yli 50-vuotiaiden seniorisarjassa, johon osallistui noin 100 kisaaja, johdon nappasi kokenut kisalaskija Atte Martikainen. Iskuetäisyydellä olivat myös Vesa Leskinen ja Jussi Heinilä.

Suomalaisia laski ns. ”kuumaan ryhmään” eli 50 nopeimman joukkoon kuusi alppinistia. Suomen senioritiimi oli joukkuekisan selkeässä johdossa alppiosuuden jälkeen.

Laskuajat kerrotaan neljällä, jotta saadaan sopiva pohjaluku kahden kierroksen golfkisaan. Neljän parhaan joukkuejäsenen tulos viidestä otetaan mukaan joka päivä joukkuetuloksiin. Master-joukkue saalisti noin kuuden sekunnin johdon myötä reilun parinkymmenen lyönnin johdon viheriöille siirryttäessä.

Epävakaisessa Keski-Euroopassa golfia uhkasivat sateet ja ukkoset, mutta kisakierrokset onnistuttiin kuitenkin pelaaman melkein kuivana. Suomalaiset selvittivät haastavien kenttien koukerot tänä vuonna varsin kelvollisesti. Lopputulokset selviävät näissä kisoissa vasta komeassa palkintojenjaossa, mutta suomalaisleirissä oli lupaava kutkutus päällä gaalan alkaessa.

Midinaisten-mitalistit-Mico-Wrede-hopeaa.jpg

Suomen Mico Wrede (vas.) otti hopeaa mid-naisissa. Kuvassa mitalikolmikko.
Suomen Mico Wrede (vas.) otti hopeaa mid-naisissa. Kuvassa mitalikolmikko.

Klubilla seurustelu ja tulostiedustelut ennakoivat ainakin jonkinlaisia mitalijuhlia. Suomen mitalijuhlat saivat iloisen startin, kun Mico Wredelle tuli hopeaa mid-naisten sarjasta.

Seniorisarjassa Jussi Heinilä nappasi pronssia ja Vesa Leskinen oli heti kannassa neljäntenä. Kun muutkin seniorit pelasivat kelvollisesti, joukkuekulta oli selviö: Lehtinen, Huisman, Martikainen, Heinilä ja Leskinen sambasivat tyylikkäästi korkeimmalle pallille komeissa palkintojuhlissa. Edellisen vuoden voittaja Sveitsi sai nyt väistyä hopealle ja tsekit tulivat kolmanneksi.

senriorimiehet.jpg

Suomen seniorijoukkue otti kilpailussa MM-kultaa ensimmäistä kertaa.
Suomen seniorijoukkue otti kilpailussa MM-kultaa ensimmäistä kertaa.

Tänä vuonna kokonaiskisan vei itävaltalaisten edestä saksalainen alppilaskijatähti ja maailmancup-kisavoittaja Alois Vogl. Hänen komeaa kisalaskuaan täydensi tasainen golf. Nuoret haastajat eivät voineet kokemukselle tällä kerralla mitään, voitto irtosi kolmen lyönnin erolla.

Sennusarjassa saatiin uusi mestari, kun paikallinen Karl Bauer löi kovat pelitulokset tiskiin ja otti selvän voiton. Hän on myös tuore Itävallan golfin seniorimestari.

Suomen SM-kisat Vihdissä tarjoavat hyvän paikan tutustua alppihiihdon ja golfin yhdistelmään. Kuukautta myöhemmin Zell am Seen todella komeissa maisemissa ja hulppeissa kisapuitteissa pääsee mukaan kovaan testiin. Etenkin tasoituksetta pelattava golf on vaativaa ja kutkuttavaa alkukaudesta.

Itävaltaan olisi hienoa saada mukaan lisää kovia pelimiehiä Suomesta. Hienot kisalaskijamme kyllä opettavat ratalaskun saloihin, jos upea kisareissu kiinnostaa ensi vuonna.

JUSSI HEINILÄ

GoGolf suosittelee