Hyppää sisältöön

Suomalaisilla vaikea jakso käynnissä European Tourilla

Suomalaisten viimeiset viikot European Tourilla ovat olleet kohtalaisen vaikeita

Golf antaa ja ottaa. Suomalaiset ovat saaneet paljon vuoden 2018 aikana. Tällä hetkellä on kuitenkin käynnissä jonkinasteinen menestysverotus, kun tarkkailee suomalaisten otteita pääkiertueella.

European Tourin loppukaudesta piti tulla uskomaton spektaakkeli. Unissamme näimme kuinka Mikko Ilonen ja Mikko Korhonen taistelevat finaalipaikoista ja suurista voitoista. Tapio Pulkkanen saa taisteltua kärkipään sijoituksia ja kortin itselleen – ehkä jopa voiton. Kim Koivu saapuu kiertueelle suurella itseluottamuksella ja näyttää kuuluvansa saman tien suurimpaan eliittiin! 

Helpommin sanottu kuin tehty. Toki kaikki tämä edellä mainittu on mahdollista ja voi hyvinkin tapahtua seuraavien viikkojen aikana. Liian herkästi kuitenkin tuudittaudumme ajatukseen, että kaikki menee aina kuin suunniteltu. Jos ei mene alamme kertomaan kuinka suomalaisilla ei pää kestä ja isoilla areenoilla ei enää taidot riitä. 

Pelaaja pelaajalta läpi käydessä onnistumisiin ja epäonnistumisiin löytyy aina loogisia selityksiä. Käydäänpä hommia hieman spekulatiivisesti läpi. 

Mikko Korhonen: Kohti huippukuntoa

Lensi todella korkealla kesäkuussa ja oli ehdolla jopa koko kuukauden pelaajaksi European Tourilla. Pelasi pitkää hyvin myös PGA Championshipissa, jossa oli matkalla jatkoon. Loppu vei kuitenkin mahdollisuudet ja toi varmasti harmitusta. 

Korhosella oli ihan hyvä perusviikko Sveitsissä, pelasi täydet neljä kierrosta ja haki mukavia euroja. Alkaa pikkuhiljaa vasta vertyä kun pääsee takaisin aktiivisempaan kisarytmiin. KLM Openissa matkalla jatkoon sijalla 32. Seitsemänteen sijaan on vain kaksi lyöntiä, mutta tilanne vielä muuttuu, sillä kaikki pelaajat eivä ole vielä lähteneet toiselle kierrokselle.

Helsinkiläinen on kovan luokan pelaaja, mutta vaikka voitti uransa ensimmäisen ET-kisan Itävallassa, ei Korhonen vieläkään lukeudu suurempien kisojen varsinaisiin ennakkosuosikeihin. Edelleen tulee muistaa, että jokainen sijoitus 25 parhaan joukkoon on luokassa: vahva onnistuminen. 

Mikko Ilonen: Vaikea jakso

Mikko Ilosella peli on ottanut ennenkin todellisia mahalaskuja. Se tekee välillä ihan hyvää pelata yli 80 lyönnin kierroksia ja herätellä itseään. On noussut ennenkin näistä tilanteista kuin tuhkasta, joten ei sen suurempaa syytä huoleen. 

Esikoisen koulupolun aloituksella kenties vaikutusta asiaan, myös harjoitusjaksoa varjostaneet pienet vammat varmasti osasyyllisinä. Saa nähdä kerkeääkö huippukuntoon enää loppukauden 2018 aikana. Kortti on kuitenkin turvattu ensi kaudelle. 

Tapio Pulkkanen: Järkyttävät paineet 

Tapio Pulkkasen kesäkausi on ollut katastrofaalinen. Juuri kun peli on ollut loksahtamassa kohdilleen, on tullut yksi järkyttävä kierros väärään kohtaan. Ei pelkästään tulosten tai rahojen kannalta kauheaa, mutta myös henkisen jaksamisen. Tsekissä hän lähti viimeiseen kierrokseen viidenneltä sijalta ja päätyi jakamaan sijan 44. 

Tiedätte varmasti kaikki sen tunteen ja hetken, kun golf ei suju. Silloin se ei myöskään ole kovin kivaa. Voi olla, että karsinnat kutsuvat, jopa alemmat liigat, mutta kun rentous löytyy peliin on Tapsa varmaa European Tour -tasoa. KLM Openissa avauspäivän jälkeen tuloksessa +5 ja matkalla ulos viikonlopun peleistä. 

Kim Koivu: Haistelee vielä tunnelmaa

Kim Koivulla ei ole mitään paineita loppukaudella. Täytyy muistaa, että hyppy European Tourille, manageritoimiston allekirjoittaminen, kolme Challenge Tour -voittoa ja kaikki on tapahtunut nopeasti. Challenge Tourilla Koivu varmasti huomasi nopeasti olevansa kiertueen parhaita pelaajia. European Tourilla sen tunteen saamiseen vaaditaan muutamia onnistumisia, jotka ei ole vielä tullut.

Koivu tarvitsee vahvan kierroksen KLM Openissa perjantaina iltapäivällä, jotta pääsee mukaan viikonlopulle. Viime viikolla Sveitsissä nimen perään tuli MC. Tänään hän tarvitsee tuloksen 73 (+2) jatkeeksi tuloksen luokkaa 67-68, jotta paikka viikonlopulle aukeaa. 

Etsi luettavaa