Hyppää pääsisältöön
Roope Kakko keräsi suuren määrän yleisöä taakseen Vierumäellä sunnuntaina.
Tomi Natri

Suomalaisia penkkigolfareita kiinnostaa ennen muuta omien menestyminen – pienen ET-kisan järjestäminen on nähtävä mahdollisuutena

Vierumäen European Tourin kilpailun eteen tehdään koko ajan hartiavoimin töitä, mutta kovaan ääneen siitä ei huudella.

VIERUMÄKI FINNISH Challenge päättyi eilen. Kyseessä oli kovatasoisin miesten golfkilpailu, joka on koskaan järjestetty Suomessa ja yksi kovatasoisimmista tänä vuonna koko kiertueella.

200 000 euron palkintopotti houkutteli Suomeen käytännössä kiertueen kerman, johon kuuluu tänä vuonna myös monta European Tourilta tuttua entistä voittajaa.

Siksi oli suuri ilo, että Roope Kakko pelasi hienosti sunnuntaina kärkiryhmässä ja sijoittui lopulta kolmanneksi. Samaa mieltä oli varmasti moni muu runsaslukuinen yleisöjoukko, joka pääsi näkemään sunnuntaina laadukasta pallonlyömistä, taitavaa lähipeliä ja jännittävän taistelun kilpailun voitosta.

vierumaki-ct.jpg

Vierumäki Resortin toimitusjohtaja Peter Gabrielsson ja Vierumäki Golfin toimitusjohtaja Jan Ruoho luovuttivat 32 000 euron shekin Portugalin José-Filipe Limalle.
Vierumäki Resortin toimitusjohtaja Peter Gabrielsson ja Vierumäki Golfin toimitusjohtaja Jan Ruoho luovuttivat 32 000 euron shekin Portugalin José-Filipe Limalle.
Tomi Natri

CHALLENGE TOURIA pelataan varmuudella Vierumäellä myös ensi vuonna, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen?

Kilpailun promoottori Jan Ruoho on kertonut aiemmin, että Vierumäki haluaa tulevaisuudessa järjestää European Tourin kilpailun. Sen eteen tehdään tietojeni mukaan koko ajan töitä, vaikka julkisesti Ruoho ja kumppanit eivät kisan järjestämisestä enää kovaan ääneen huutele.

European Tourilla on myös halua laajentua myös Suomeen, semminkin kun tänä vuonna elokuussa kaksi kilpailua pois kalenterista. Tästä kertoo paljon se, että European Tourin Pohjoismaissa järjestettävien kisojen kehityksestä vastaava johtaja Fredrik Lindgren vietti viime viikolla paljon aikaa Vierumäellä. Challenge Tour on osa European Touria.

Viime vuonna Vierumäellä vaihtui pääomistaja, kun ST1-miljardööri Mika Anttosen sijoitusyhtiö Keele osti jääkiekkoliitolta enemmistön yritysryppäästä, ja syksyllä Vierumäellä tuli paljon muutoksia ylimpään johtoon.

Vierumäen uusi toimitusjohtaja Peter Gabrielsson oli varovainen sanoissaan, kun kysyin häneltä mahdollisesta European Tourin kisasta. Moottoria ei kuulemma vielä käynnistellä, mutta kiinnostusta tapahtuman järjestämiselle on, jos yrityksiä saadaan lähtemään innokkaasti mukaan.

"Totta kai meillä on haaveena, että joku päivä pelataan European Touria Suomessa ja Vierumäellä. Se vaatii meiltä kuitenkin hartiavoimin töitä ja koko suomalaisen golfyhteisön pitää lähteä mukaan tukemaan tapahtumaa. Budjetti on ihan eri luokkaa kuin Challenge Tourilla", hän muistutti.

Nyrkkisääntönä on, että European Tour- tai Challenge Tour -kisan järjestäminen vaatii tuplamäärän rahaa palkintopottiin nähden.

Esimerkiksi Vierumäen palkintopotti on 200 000 euroa ja budjetti on  noin 400 000 euroa. European Tourilla minimipalkintopotti on miljoonan euron luokkaa, mikä tarkoittaisi karkeasti parin miljoonan euron varainhankintaa.

MONI ON sanonut, ettei miljoonan euron kisaa kannata järjestää, koska suuret tähdet viihtyvät suurissa kisoissa. Itse ajattelen toisin.

Suomalaisia penkkigolfareita kiinnostaa enemmän omien menestyminen, ja miljoonan euron kilpailussa se on todennäköisempää kuin kahden tai kolmen. Tämä huomattiin eilen Vierumäellä, jossa Roope keräsi ilahduttavan suurta määrää katsojia taakseen päätöspäivänä. Sama ilmiö nähtiin viime vuonna, kun Kim Koivu voitti kilpailun uusinnan jälkeen.

Hyvässä muistissa on myös takavuosina Talissa järjestetyt Ladies European Tourin kilpailut, jossa suomalaisnaisten menestyminen keräsi Helsingin Golfklubille sankoin joukoin golfkansaa.

Siksi väitän, että pieni European Tourin kisa ei ole uhka vaan mahdollisuus. Esimerkiksi Tanskassa Made in Denmark -kisasta on onnistuttu rakentamaan Tanskan iloista maabrändiä vahvistava tapahtuma, jota suuri joukko paikallisia suuryrityksiä on lähtenyt tukemaan. 

Paikallisen näkyvyyden sijaan yritykset ovat kiinnostuneita European Tourin tarjoamasta globaalista huomiosta, ja lisäksi European Tourin kilpailu toimii yrityksille loistavana alustana verkostoitumiseen ja omien asiakkaiden tapaamiseen kansainvälisessä ympäristössä.

Tanskassa tapahtumaa on onnistuttu kasvattamaan viidessä vuodessa. Vuosina 2014–2018 palkintosumma vaihteli 1,5–1,8 miljoonan euron välillä. Tänä vuonna summa nousi 3 miljoonaan euroon.

Tanskan-kilpailusta on rakennettu viihteellinen tapahtuma, jossa tiille kävellään olutteltan läpi ja yhtenä vuotena päätöskierroksella yhden par 3:sen pituus oli noin 70 metriä. 

Ei ihme, että kisa houkuttelee sankoin joukoin myös yleisöä paikalle – siitäkin huolimatta, että Himmerland Resort sijaitsee noin neljän tunnin päässä pääkaupunki Kööpenhaminasta.

MIKSEI SAMANLAISTA kansanjuhlaa voitaisi järjestää myös meillä Suomessa? Pääkaupunkiseudulta Vierumäelle hurauttaa reilussa tunnissa ja alueella riittää majoituskapasiteettia myös pidempiä vierailuja varten.

Yleisö varmasti löytää paikalle, jos tapahtumassa on luvassa omaleimaista viihdettä ja suomalaispelaajilla on pienetkin mahdollisuudet menestyä, mutta mielenkiintoisempi kysymys kuuluu, löytävätkö Vierumäen puuhamiehet Jan Ruoho etunenässä viidestä kymmeneen yritystä, jotka näkevät ET-kisan tarjoamat hyödyt liiketoimintaansa ja sitoutumaan hankkeeseen kahdeksi kolmeksi vuodeksi.

Nyt puhutaan niin suurista summista, että yksikään yritys ei lähde sitä hyvää hyvyyttään tarjoamaan.

GoGolf suosittelee