Hyppää sisältöön

Suomalaiset tiukassa nipussa Dohassa

Tapio Pulkkanen teki Himmerlandin kentällä yhteensä 23 birkkua

Suomalaisten pelit Dohassa käynnistyivät todella tasaisissa merkeissä. Koko nelikko on kahden lyönnin sisällä avauskierroksen jälkeen.

Suomalaiset iltapäivän pelaajat Tapio Pulkkanen ja Mikko Korhonen eivät saaneet eroa par-tulokseen Doha Golf Clubin tuulisissa olosuhteissa. Molempien tuloskortti oli yksinkertaisesti kohtalaisen väritön, joka ei välttämättä tuulisessa iltapäivässä ollut kovin huono asia. 

Tapio Pulkkasen kierroksen voi tiiviistää seuraavasti: Birdie ensimmäisellä reiällä, bogi kasilla ja 16 paria. Mikko Korhosen osalta niin birdieitä kuin bogeja oli tuplamäärä. Korhonen teki ensimmäiseen ysiinsä kaksi bogia ja onnistui kuittaamaan molemmat vahvalla takaysillä. 

”Aikamoista taistelua se oli taas. Rankkoja päiviä tällaiset. Olisihan se kiva tehdä tulosta taas vaihteeksi, ei ole tapahtunut vielä tänä vuonna. Täytyy vain jatkaa kaivamista”, Korhonen kommentoi avauspäiväänsä.

Par-tuloksella molemmat suomalaiset jakavat kisassa viimeistä jatkoonpääsyyn oikeuttavaa sijaa. Avauskierroksen loppuvaiheilla Korhonen ja Pulkkanen jakavat sijaa 53. Kärkeen on matkaa vain viisi lyöntiä, sillä johtopaikkaa pitävät Adri Arnaus ja Justin Walters tuloksessa 67 (-5).

Paras suomalainen avauskierroksella oli Kalle Samooja, joka kiersi kentän tulokseen 71 (-1). Turkulainen jakaa tuloksellaan sijaa 32 vain kahden lyönnin päässä yhdeksännestä sijasta. 

”Peli oli varsin hyvää tänään. Käytin hyvin ne paikat hyödyksi, jotka tänään sain, mutta ainahan sitä voisi kolahtaa pari lisää. Melkein samanlainen puhuri kuin viime viikolla. Se oli kyllä tiedossa, ja kenttä on viritetty sen mukaan. Muutama tii on edessä ja liput vähän helpommissa paikoissa”, Kalle kertoi tiedotteessaan. 

Kim Koivu pelasi 73 (+1) jakaen sijaa 80.

Etsi luettavaa