Hyppää sisältöön

Suomalaiset taistelevat vielä paikasta The Openissa – Ilonen paljasti, kumpaa joukkuetta kannustaa illan välieräpelissä

Patrick Reed haluaa voittaa sekä FedEx Cupin että Race to Dubain samana vuonna.

Mikko Ilosella ja Tapio Pulkkasella on vielä mahdollisuus nousta The Openiin, mutta pelin pitää kulkea erinomaisesti. Patrick Reed tavoittelee kuuta taivaalta Skotlannissa.

EUROPEAN TOURILLA pelataan neljän viikon sisään neljä kilpailua, joissa on merkittävä palkintopotti. 

Tällä viikolla vuorossa on Scottish Open, joka kuuluu jo pelattujen Irish ja French Openin tapaan Rolex Seriesiin. Jokaisessa kolmessa kisassa palkintona on ollut seitsemän miljoonaa dollaria. Viikon päästä torstaina puolestaan käynnistyy The Open Championship, jossa jaetaan pelaajille yli 10 miljoonaa dollaria.

Suomalaisista kisassa ovat mukana Mikko Ilonen ja Tapio Pulkkanen, mutta kesäkuussa pelihurmoksessa ollut Mikko Korhonen vetäytyi kisasta kisaväsymyksen takia.

Ilonen starttaa kisaan klo 12.50 Suomen aikaa. Hän saa seurakseen Espanjan Nacho Elviran ja Yhdysvaltain Aaron Rain.  Pulkkasen lähtöaika on klo14.40, ja hän pelaa Etelä-Afrikan Justin Waltersin ja Kanadan Austin Connellyn kanssa.

Ilonen on ollut viime viikkoina nousukunnossa, mutta Pulkkanen on pudonnut cutista kahdessa edellisessä kisassaan. Rahalistalla hän on sijalla 143, kun Ilosen tuorein ranking-sijoitus on 64:s.

Kisassa on vielä jaossa paikkoja Carnoustiessa pelattavaan The Open Championshipiin. Kolme parasta pelaajaa, jotka sijoittuvat 10 parhaan joukkoon ja joilla ei vielä ole paikkaa kauden kolmannessa majorissa saavat osallistumisoikeuden kisaan. 

”Toivottavasti pääsemme jatkamaan hyvää putkea ja että meillä on mahdollisuus sunnuntaina taistella paikasta Open Championshipissä. Päätavoitteeni näiden kolmen viikon aikana (Ranska, Irlanti ja Skotlanti) oli pelata itselleni paikka The Openissa ja nyt on vielä yksi mahdollisuus siihen”, Mikko Ilonen kirjoitti Facebookissa.

”Voitte varmasti kuvitella, että tourilla on varsinkin tällä viikolla käyty paljon hyväntahtoisia väittelyjä jalkapallossa. Itse en ole ymmärrettävistä syistä valinnut niissä puolia – ehkäpä joku päivä Suomi pelaa MM-kisoissa. Illan pelissä kannustan kuitenkin Englantia”, hän päätti päivityksensä.

 

SCOTTISH OPEN kerää perinteisesti nimekkään osanottajajoukon rapakon takaa, kun PGA Tourin pelaajat tulevat totuttautumaan links-golfiin viikkoa ennen The Open Championshipiä.

Tänä vuonna Scottish Open pelataan Gullane Golf Clubilla, jolla on pitkät perinteet. Golfia on pelattu alueella 350 vuotta.

Maailmanlistan kymmenen parhaan joukosta mukana ovat Justin Rose (3.) ja Rickie Fowler (8.). Mielenkiintoisiä nimiä on myös Patrick Reed (rankingin 11:s), Hideki Matsuyama (13.) ja Phil Mickelson (19.).

Reedillä, joka on sekä European Tourin että PGA Tourin jäsen, on melkoinen tavoite loppuvuodelle. Mastersin voittaja nimittäin aikoo taistella sekä Race to Dubai -rankingin että FedEx Cupin voitosta.

”Toivottavasti olen loppukaudesta sellaisessa tilanteessa, että voin taistella molempien voitosta”, Reed sanoo.

Ennen tämänviikkoista kisaa Reed on European Tourin rankingissa toisena ja PGA Tourilla seitsemäntenä.

Kilpailun näyttävät suorana Viasat Urheilu ja Viaplay

 

 

Etsi luettavaa