Hyppää sisältöön

Suomalaiset kovassa vauhdissa Chamonix’n raskaalla speedgolf-radalla – ”Tavoitteena on kaksoisvoitto”

Mikko Rantanen

Maailmanmestari Mikko Rantanen ja Milla Hallanoro johtavat speedgolfin Ranskan mestaruuskilpailua avauspäivän jälkeen. Henrik Honkalehdolla on hyvät mahdollisuudet mitaleille huomenna.

Mikko Rantanen johtaa miesten ja Milla Hallanoro naisten sarjaa Chamonixissa pelattavassa kansainvälisessä speedgolf-kisassa avauspäivän jälkeen. Hyvää suomalaismenestystä täydentää hallitseva Suomen mestari Henrik Honkalehto, joka on kisassa neljäntenä.

Rantanen pelasi tänään loistavan kierroksen. Hän löi vain 73 kertaa, eikä käyttänyt 18 reiän pelaamiseen aikaa kuin 54.16 minuuttia. Hänellä on tukeva kuuden lyönnin johto ennen huomista päätöskierrosta. Rantasen lisäksi miehissä kaksi muuta pelaajaa onnistui alittamaan 80 lyönnin rajan.

Hallitseva speedgolfin maailmanmestari pelasi tasaisen vahvasti, sillä kierros sisälsi 15 parin lisäksi yhden birdien ja kaksi bogia. Miehellä oli varaa putata neljä metrin puttia ohi, mutta vastaavasti hän teki pari loistavaa par-pelastusta. Hyvä tulos olikin ennen kaikkea hyvän pallonlyönnin ansiota.

Vaikka kenttä on pituudeltaan vain 5,4 kilometriä juoksumatkaa kertyy noin kahdeksan kilometriä. Rantasen mukaan kenttä vastaa juoksumatkaltaan Kytäjän South Eastia ja Pickalan Parkia.

”Kenttä on pääosin tasainen, mutta kaksi tiipaikkaa sijaitsee rinteillä, joille pitää kävellä. 1 000 metrin korkeus laittaa mukavasti hengästymään”, Rantanen viestitti alppimatkailijoille tutusta kohteesta.

Huomiseen suomalaiset lähtevät kovin tavoittein. Rantasen mukaan Honkalehdon pitää saada lyöntimitat kalibroitua kohdilleen. Jos tämä onnistuu Rantasen mukaan suomalaismiehillä on mahdollisuus ottaa kaksoisvoitto.

Honkalehto pelasi tänään tuloksen 85, mutta käytti aikaa puolisen minuuttia Rantasta vähemmän. Hopeasijaan Honkalehdolla on nelisen lyöntiä matkaa. Speedgolfissa jokainen minuutti vastaa yhtä lyöntiä.

”8,1 kilometrin juoksumatka yhdistettynä 85 metrin kiipeämiseen tuhannen metrin korkeudessa tarkoitti 175 keskisykettä”, Honkalehto kirjoitti Facebook-seinällään.

Naisten sarjassa Hallanorolla on noin viiden lyönnin kaula kakkoseen. Rantasen mukaan Hallanorolla oli puolestaan vaikeuksia lyhyissä puteissa.

Etsi luettavaa