Hyppää sisältöön

Suomalaiset Euroopassa: Tässä tilanteet ennen kauden loppua

Tapio Pulkkanen on kiinni European Tourin kortissa myös ensi vuodelle

Suomalaiset miehet ja naiset pelaavat Euroopassa pääkiertueiden lisäksi Challenge Touria (miehet) ja LETAS -kiertuetta (naiset). Seuraavassa artikkelissa listat suomalaisten ranking-sijoituksista ennen kausien loppua.

Miesten European Tour jatkuu torstaina Prahassa neljän suomalaisen voimin. Neljä pelaajaa on myös mukana Challenge Tourilla Pohjois-Irlannissa. Naisten puolella Ursula Wikström nappasi upean sijoituksen kauden suurimmassa kisassa Skotlannissa viime sunnuntaina. 

Seuraavassa kaikki suomalaisten rankingit eri kiertueilta ja selvitykset ensi vuoden pelipaikkojen suhteen. 

Getty Images

European Tour:

European Tourilla kautta on jäljellä ennen kolmea finaalikilpailua 11 osakilpailua + WGC:n osakilpailu HSBC Champions jonne kategoria riittää vain Mikko Korhosella toistaiseksi. Kiertueen pistelistalta vuoden päätteeksi pelioikeuden uusii 110 pelaajaa, mutta määrä kasvanee muutamalla kun listalta pyyhitään pois liian vähän kilpailuja pelanneet. Viime vuonna lopullinen luku oli 116. 

Suomalaispelaajia European Tourilla on neljä, joka on suurin määrä koskaan vakituisista European Tourin pelaajista vahvalla kategorialla (saavat pelata käytännössä kaikki osakilpailut). 

Mikko Korhonen: Ranking 42

Mikko Korhosen osalta kausi 2019 on ollut todella menestyksekäs. Sijoituksia kymmenen parhaan joukkoon on toki vain kaksi, mutta erityisesti Kiinan voitto toi suuren nipun euroja ja pisteitä. Korhonen pääsi myös uransa ensimmäistä kertaa majorissa jatkoon The Openissa, joka jäi varmasti mieleen ikimuistoisena viikkona. Korhosella on pelioikeus European Tourille varmistettuna vähintään kahdeksi seuraavaksi kaudeksi Kiinan voiton turvin – tavoitteet on asetettava seuraavaksi menestymiseen majoreissa ja WGC -osakilpailuissa. 

Tapio Pulkkanen: Ranking 105

Toistaiseksi ihan hyvä tilanne, mutta ei ole varaa pelata heikkoa loppukautta. Tapsan kevätkausi oli vahva, mutta menestystä ei tullut kesän suurissa Rolex Seriesin kisoissa. 

Kalle Samooja: Ranking 109

Pulkkasen tavoin toistaiseksi sisällä, mutta saa pitää jalan kaasulla jos mielii säilyttää korttinsa ja tunkea mukaan kiertueen finaalikisoihin. Hyvä tulokaskausi alla.

Kim Koivu: Ranking 137

Vaihtoi valmentajaa kesken kauden Skotlannin kilpailun aikaan. Timo Rauhala on yleensä taitava repimään pelaajista taidon irti ja sitä Kimillä pitäisi riittää. Pari vahvaa sijoitusta nostaisi hetkessä takaisin kiinni kortin uusimiseen. 

Challenge Tour:

Challenge Tourin rankingit menevät seuraavasti: Kauden päätteeksi 15 parasta saavuttavat vahvan pelioikeuden European Tourille. 45 parasta pelaajaa pääsevät mukaan kiertueen finaalikisaan ja saavat automaattisesti paikan European Tourin karsintafinaaliin. Rankingin sijat 16-30 saavat myös rajoitetun pelioikeuden European Tourille, jolla pääsee pelaamaan noin 8-10 kisaa halutessaan. 

Kauden päätteeksi 70 parasta saavuttavat vahvan pelioikeuden CT:lle tulevalle kaudelle ja saavat myös pienen kategorian European Tourille, jolla voi päästä mukaan yksittäisiin kisoihin. 

Kiertueella pelaa käytännössä kolme suomalaista heikolla kategorialla sekä kutsuilla, mutta kutsujen turvin mukaan kisoihin on päässyt yrittämään muitakin pelaajia. Kukaan pelaaja varsinaisen kolmikon kutsuilla ei ole onnistunut saavuttamaan riittävää menestystä. 

Roope Kakko: Ranking 41

Roope on pelannut todella tasaisen kauden ja missasi cutin vain kauden ensimmäisessä kisassaan. Sen jälkeen jatkoonpääsyjä on kuusi peräkkäin ja edelliset kaksi kisaa ovat tuoneet sijat 3 ja 10. Loppukaudella Roope taistelee paikasta rankingin 15 parhaan joukkoon, vähintään 45 parhaan joukkoon ja karsintafinaaliin. 

Oliver Lindell: Ranking 42

Oliver Lindell on pelannut hyvin samanlaisen kauden kuin Roope Kakko. Vain kaksi missattua cuttia, ja neljä sijoitusta 13 parhaan joukkoon. Kolme kertaa jäänyt lyönnin top-kympistä ja ilmaisesta kisasta. Tavoite nousta European Tourille joko CT:n tai karsintafinaalin kautta. 

Antti Ahokas: Ranking 54

Antti Ahokas oli jakamassa kakkossijaa Espanjan osakilpailussa alkukaudesta. Sen jälkeen hän pääsi kerran jatkoon, jota seurasi kuuden peräkkäisen missatun cutin sarja. Itseluottamuspelaaja sai varmasti voimaa Kivitipun voitosta. Pari jatkoonpääsyä varmistanee jo paikan ensi vuodelle vahvalla kategorialla, mutta tahtotila on oltava 45 parhaan joukkoon nousemisessa ja kohti finaalikisoja CT:llä ja ET:n karsintafinaalissa. 

Unski ja Noora pitävät suomenlippua korkealla LET:illä

Unski ja Noora pitävät suomenlippua korkealla LET:illä

Getty Images

Ladies European Tour: 

Ladies European Tourilta ei ole suoranaisia nousumahdollisuuksia LPGA Tourille, mutta parhaat pelaajat saavat kutsuja majoreihin. Kauden päätteeksi noin 80 parasta pelaajaa saavuttavat vahvan kategorian ensi kauden kisoihin.

Ursula Wikström: Ranking 22

Unski tienasi suuresta Scottish Openista peräti 19 346 euroa, joka on karhunosa hänen vuoden ansioistaan (noin 35 000 euroa). Se nosti rankingissa 28 sijaa ylöspäin ja loppukauden kisoissa rahaa ei ole jaossa samanlaisia summia, joten isojen nousujen tekeminen vaatisi jo sijoituksia 5-10 parhaan joukkoon. 

Noora Komulainen: Ranking 43

Tasaisen tappavaa työtä, mutta kauden paras sijoitus on kymmenes sija. Loppukaudella varmasti tavoite napsauttaa kiinni voittotaistoihin. 

Krista Bakker: Ranking 92

Elina Nummenpää: Ranking 105

Sanna Nuutinen: Ranking 113

Tiia Koivisto: Ranking 141

Niina Liias: Ranking 153

LETAS Tour: 

Rankingin kärjessä on suomalaisväriä, sillä Sanna Nuutinen johtaa koko kiertueen rankingia. Nuutinen tulee saamaan siis LETAS:in kautta pelipaikan European Tourille, mutta on asettanut loppukauden tavoitteeksi saavuttaa paikan LET:ille sen oman rahalistan kautta, joka tuo vahvemman pelioikeuden. 

Toiseksi parhaana suomalaisena rankingissa on Tiia Koivisto sijalla 13. Nykyinen sija LETAS:ilta toisi jo jonkinnäköisen kortin pääkiertueelle, mutta se tarkoittaisi vain pienempiin kisoihin pääsemistä. 

LETAS:in rankingista löytyy kolmanneksi korkeimmalta Niina Liias sijalta 50. Nouseminen mukaan suoraan korttitaistoon vaatisi todennäköisesti yhtä kisavoittoa. LETAS:in kautta pääsee kuitenkin helpohkosti mukaan LET:in karsintafinaaliin, josta pelipaikan pääkiertueelle voi saavuttaa. 

Etsi luettavaa