Hyppää sisältöön

Steve Strcker rikkoi Senior US Openissa ennätyksiä

Vielä kerran! Steve Stricker pääsee voitollaan mukaan 2019 varsinaiseen US Openiin

Ensimmäisen kerran 50-vuotiaiden US Openiin osallistunut Stricker jätti Jerry Kellyn kuuden lyönnin päähän ennätystuloksella -19. Tom Watson alitti sunnuntaina toistamiseen ikänsä pelattuaan 68.

USA:n Champios Tourilla on uusi komento. Steve Stricker on voittanut molemmat sennujen majorit, joihin on kauden aikana osallistunut. The Traditionin ja US Senior Openin voittopokaaleja hän on nostellut kuuden lyönnin voittomarginaalien jälkeen.

Indianan osavaltiossa pelatussa kisasssa Stricker ei antanut muille viikonlopan aikana mitään mahdollisuuksia. Ensimmäisestä kierroksesta asti johtanut 52-vuotias kauden 2020 Ryder Cup-kapteeni rikkoi -19 tuloksellaan Senior Openin ennätyksen kolmella lyönnillä ja kuittasi 720 000 dollaria.

Caddienä oli vaimo Nicki, joka hoiti vakituisesti samaa pestiä miehensä pelatessa PGA Tourilla ensimmäisiä vuosia 90-luvun puolivälissä. 

Steve Stricker on voittanut PGA Tourilla 12 kisaa ja edustanut USA:ta Ryder Cupissa kolme kertaa, Presidents Cupissa kuudesti. Pelaajana viimeinen Ryder Cup 2012 oli Strickerille todellinen fiasko, hän hävisi kaikki viisi otteluaan..

Vuoden 2020 ottelusarjaan Stricker lähtee luotsaamaan USA:n joukkuetta, joka tämänhetkisten asetelmien kautta on selvä ennakkosuosikki.

Tom Watsonin sunnuntain tulos 68 oli päivän kolmanneksi paras

Tom Watsonin sunnuntain tulos 68 oli päivän kolmanneksi paras

GETTY IMAGES

US Senior Openin juhlituin pelaaja voittajan ohella oli syyskuun neljäs päivä 70 vuotta täyttävä Tom Watson, joka oli lopullisella tuloslistalla hämmästyttävästi 17:s tuloksin 69-68-73-68. 

Kilpailun tuloslistan löydät täältä.

Etsi luettavaa