Hyppää sisältöön

Shane Lowry laittoi pystyyn melkoisen show’n – major-ennätyksen sivuaminen oli parin sentin päässä

Shane Lowry pelasi tänään "zonessa"

Shane Lowry lähtee The Openin päätöspäivään Royal Portrushin kentällä selvässä johdossa. Seurakseen päätöskierrokselle hän saa Tommy Fleetwoodin.

Shane Lowry lähtee kauden viimeisen major-turnauksen The Open Championshipin päätöskierrokselle selvässä johdossa. Irlantilainen pelasi tänään kuin hurmoksessa tuloksen 63 (-8) ja johtaa kisaa peräti neljän lyönnin turvin ennen Tommy Fleetwoodia. Lowryn yhteistulos on -16 (67-67-63) ja Fleetwoodin -12 (68-67-66).

Näin eurooppalaisilla pelaajilla on loistava mahdollisuus napata edes yksi major-voitto tänä vuonna. Kolme aiempaa on mennyt yhdysvaltalaisille, kun Mastersin voitti Tiger Woods, PGA Championshipin Brooks Koepka ja US Openin Gary Woodland.

Kotiyleisön edessä pelaava Lowry oli vahva etenkin kierroksen lopussa. Hän pelasi takaysin viisi alle parin ja neljä viimeistä reikää kolme alle. Tosin lähellä oli, ettei irlantilainen tehnyt birdieä myös viimeiselle reiälle, sillä hänen puttinsa noin kahdeksasta metristä pysähtyi aivan reiän huulille.

Mikäli putti olisi uponnut hän olisi sivunnut kaikkien aikojen parasta kierrostulosta major-turnauksessa. Etelä-Afrikan Branden Grace pelasi tuloksen 62 kaksi vuotta sitten samaisessa kilpailussa.

Ennätyksen meneminen sivu suun ei näyttänyt Lowryä harmittavan, vaan hän poistui 18. viheriöltä leveä hymy huulillaan. 

Shane Lowryn olemus säilyi rentona koko päivän ajan. Se poiki hienon lopputuloksen.

Shane Lowryn olemus säilyi rentona koko päivän ajan. Se poiki hienon lopputuloksen.

Getty Images

Huipputulosta avitti se, että iltapäivän lähtijät saivat pelata kierroksensa loistavassa kelissä. Aurinko paistoi eikä tuullutkaan kuin juuri nimeksi, joten Lowry onnistui kiristämään vauhtiaan takaysillä, joka on ensimmäistä yhdeksää reikää selvästi vaikeampi tilastojen perusteella.

Esimerkiksi kahdella ensimmäisellä kierroksella Lowry oli onnistunut pelaamaan etuysin yhteensä viisi lyöntiä paremmin kuin takaysin.

Mutta eivät yhdysvaltalaiset ole pelanneet itseään täysin ulos kisasta. Kolmantena on hienoon birdieen kisansa lopettanut J.B. Holmes (-10) ja sanansa on varmasti sanottavaan myös major-kilpailujen erikoismiehellä Brooks Koepkalla, joka on voittanut neljästä edellisestä major-turnauksesta kaksi ja sijoittunut kahdessa muussa toiseksi.

Koepka (-9) on kuitenkin jo seitsemän lyöntiä Lowryä perässä, joten voittoon nouseminen vaatisi häneltä kierrosta melkoista ihmetekoa – tai sitten Lowryn täydellistä sulamista. Major-historian tuntien sekin voi olla mahdollista, mutta etenkin tänään Lowryn peli-ilme oli niin rennon letkeä, että sellaista tuskin on tulossa.

Suomen Mikko Korhonen pelasi tänään kärkipelaajia hieman vaikeimmissa olosuhteissa tuloksen par ja lähtee päätöspäivään sijalta 36. Korhonen on yhteistuloksessa -1 eli 15 lyöntiä Lowryä perässä. 

Kahdenteenkymmenteen sijaan eroa on kuitekin vain kolme lyöntiä, mikä toisi Korhoselle roppakaupalla maailman listan pisteitä ja myös euroja.

Tulospalvelu

The Openin näyttää suorana lähetyksenä Viasat ja Viaplay

Etsi luettavaa