Hyppää sisältöön

Sergio Garcialla kulkee – esikoinen syntyy Mastersin alla

Sergio Garcia ja Angela Akins menivät lauantaina naimisiin.

Kesällä naimisiin mennyt pariskunta Angela Akins ja Sergio Garcia odottavat perheenlisäystä. Vauvan tulo ajoittuu maaliskuuhun, jonka jälkeen isä Garcialla on luvassa The Mastersin voiton puolustaminen.

Sergio Garcia twiittasi iloisia perheuutisia keskiviikkoiltana Suomen aikaa. Italian Openia parhaillaan pelaava Garcia ilmoitti, että he odottavat vaimonsa Angelan kanssa pariskunnan esikoista syntyväksi maaliskuun aikana.

 

 

Garcia oli edellisen kerran otsikoissa alkuviikosta kun TaylorMade julkaisi tiedotteen yhteistyön päättymisestä. Italian lehdistötilaisuudessa Garcia ei kommentoinut tulevaa välinetilannettaan.

 

Etsi luettavaa