Hyppää sisältöön

Sergio Garcia veisteli wedgellään voittoon Hollannissa – 18-vuotias Nicolai Højgaard nousi kakkoseksi

Sergio Garcia näytti Amsterdamissa rautaista ammattitaitoaan etenkin lähestymislyönneissään kisan ratkaisuhetkillä

Espanjalaistähti voitti ensimmäistä kertaa 14 vuoteen Euroopassa kotimaansa ulkopuolella. KLM Openissa häntä ahdisteli viimeiselle reiälle asti tanskalaissensaatio Nicolai Højgaard.

Hollannin ET-kilpailun areena, The International tiedettiin etukäteen testiksi, jossa avausten pitäminen väylillä, sekä järkevät, oikealle puolelle lippu suunnatut lähestymiset ovat arvossaan. Sergio Garcia näytti parasta osaamistaan läpi kisan  ja piti ohjat käsissään päätöskierroksella.

Yhteistulos 270,-18 ( 68-67-66-69) oli lyönnin parempi, kuin villillä kortilla mukaan päässeellä 18-vuotiaalla Nicolai Højgaardilla.

Viimeisellä kierroksella minulla oli tiukkoja hetkiä, painetiloja, jotka hallitsin hienosti. Tämä viikko oli muutenkin erittäin hyvä, sillä vaimoni ja tyttäreni olivat mukana”, kuluvalla kaudella muutamasta top-ten sijoituksestaan huolimatta kokonaisuutensa varsin vaatimattomasti pelannut Garcia kertoi.

Vakuuttavinta työtä Garcia esitti sunnuntaina ratkaisun hetkillä rautamailoillaan ja etenkin wedgeillä, joilla hän veisteli tilanteseen sopivia lähestymisiä etenkin sisääntulossa.

Ykköstila oli hänelle uran 16:s ET:lla, ja ensimmäinnen Euroopan maaperällä Espanjaa lukuunottamatta sitten vuoden 2005. Ensimmäiset kaksi voittoa hän saavutti vanhalla mantereella jo 19-vuotiaaana kesällä 1999..

Nicolai Hojgaard on Sergio Garcian tavoin voittanut henkilökohtaisen EM-kilpailun juniori-ikäisenä

Nicolai Hojgaard on Sergio Garcian tavoin voittanut henkilökohtaisen EM-kilpailun juniori-ikäisenä

getty

Edelliskaudella amatöörien EM-kultaa henkilökohtaisessa sarjassa 17-vuotiaana saavutttanut Nicolai Højgaard antoi fantastisen työnäytteen. Kuudessa aiemmassa pääkiertueen kisassaan karsiutunut juutti ei hätkähtänyt edes viimeisen päivän voittotaistoa, vaan päästeli ennakkoluulottomasti menemään sijoittuen toiseksi. Maailmanlistalla hänen sijoituksensa oli päälle tuhannen ennen kisaa. Kakkostilaa muuttaa elämää jo melkoisesti ja tuo lisää työtilaisuuksia syksyn kisoihin. Sergio Garcia voitti saman kisan kesällä 2005 vain 15 vuoden ikäisenä.

Mikko Korhonen (70-69-76-74,+1) oli 65:s,  Kim Koivu ja Sami Välimäki karsiutuivat.

Kilpailun tulosseurannan löydät täältä.

Etsi luettavaa