Hyppää sisältöön

Sergio Garcia sovittelee syntejään Saudi-Arabiassa – luopuu 650 000 dollarin starttirahasta

Sergio Garcia ja caddiensä Michael Kerr suuntaavat tammikuun lopulla toistamiseenSaudi-Arabiaan

Tammikuussa Saudi-Arabian ensimmäisestä ET-kisasta viheriöiden silpomisen vuoksi diskattu espanjalainen pelaa 2020 kilpailussa ilman korvausta. Ostettuina tähtinä loistavat Brooks Koepka, Dustin Johnson, Patrick Reed ja Shane Lowry.

Sergio Garcia täyttää tammikuussa 40 vuotta ja on ollut golfin seuratuimpia ja menestyneimpiä pelaajia kaudesta 1999, jolloin hän 19-vuotiaana voitti kaksi kisaa European Tourilla, oli PGA Championshipissa toinen ja loisti Jesper Parnevikin parina Ryder Cupissa. Mastersin voitto 2017 oli kruuunu uralle, jolle on hämmästyttävän paljon vastoinkäymisiä kentällä ja kulisseisa.

Garcian ja Tiger Woodsin sukset ovat menneet ristiin jo espanjalaisen uran alkuvaiheilla. Yleisimpänä syynä tähän pidetään Garcian epäasiallista käytöstä kentällä, jota Woods on nähnyt paitsi henkilökohtaisesti tämän kanssa pelatessaan, myös TV-ruuduista ja muiden pelaajien kertomana.

Pohjakosketuksen käytöksessään Garcia esitti alkukaudesta Saudi-Arabiassa. Kenttään ja varmasti osittain omaan peliinsä tyytymätön Garcia räjähti ensimmäisenä päivänä bunkkerissa. Syy jäi epäselväksi, joidenkin käsitysten mukaan hän olisi tuohtunut bunkkerin heikosta haravoinnnista.

Kolmantena päivänä Garcia jatkoi kiukutteluaan, aiheuttaen usealle viheriölle putterillaan tahallisesti jälkiä, joista hänen jälkeensä tulleet ryhmät valittivat. Garcia diskattiin kisasta ennen viimeistä päivää. Monet tahot vaativat tähdelle jopa pelikieltoa, jota ei kuitenkaan langetettu.

Garcia pyysi ET:n tiedotteessa tapahtunutta anteeksi.

Open Championshipissa Garcia herätti kohua heittämällä heikon avauksen jälkeen mailansa korkeassa kaaressa kohden caddietään, joka ei lentävää esinettä havainnut. Varsinaista vaaratilannetta tästä ei muodostunut, mutta kilpeen tuli taas tahra. Kolmannen kerran Garcia riehui loppukesästä PGA Tourilla, jossa hän iski draiveriaan heikon avauksen jälkeen maihin.

Tähdille tuhdit korvaukset osanotosta, Garcia pelaa korvauksetta

European Tour palaa Saudi-Arabiaan, samalle Royal Greens Golf & Country Clubille tammikuun lopulla. Mukana ovat ennakkotiedon mukaisesti ainakin Brooks Koepka, Dustin Johnson, Patrick Reed sekä Shane Lowry. Major-voittajien edellisten tavoin luokiteltava Garcia on myös osallistujien listalla, mutta ET:n kanssa hiljaisesti sopimansa mukaisesti osana anteeksipyyntöään ilman starttirahaa.

Diskaukseen päättyneestä kisastaan Garcia kuittasi ennakkoon 650 000 dollarin suuruisen korvauksen kisasta, jonka voittaja Dustin Johnson ansaitsi ( starttirahansa lisäksi) 508 000 euroa.

Ammattilaisuransa aikana Sergio Garcia on voittanut 30 kilpailua ja ollut parhaimmillaan maailmanlistan kakkosena. Vaikka ote terävimpään kärkeen on hieman lipsunut, hänellä on vähintään yksi voitto viimeisiltä kymmeneltä kaudelta 2010-2019.

Etsi luettavaa