Hyppää sisältöön

Sergio Garcia: ”Saan paremman tunteen putterin liikkeeseen silmät suljettuina”

Sergio Garcia on ennen kahta viimeistä kierrosta viisi lyöntiä johtavaa Keegan Bradleya perässä

Mastersin voittaja kaivoi työkalupakistaan tutun konstin jääkylmän putterinsa herättämiseen. Silmät suljettuina putannut Garcia jahtaa Missourissa ensimmäistä voittoaan PGA Tourilla sitten Augustan voittonsa keväällä 2017.

Sergio Garcian esitykset kentällä ovat olleet viimeisten vuosien aikana varsin ponnettomia. Erityisesti majoreissa, jossa hänellä on käsittämättömän pitkä sarja epäonnistumisia. Tilastot PGA Tourilta kertovat, etttä etenkin puttipeli on taas vajonnut pohjalukemiin, tasolle josta on muilla pelin osa-alueilla lähes ylivoimaista korvata kylmän putterin tuomia harmeja.

Garcia on jo pitkään, myös US Mastersin voiton aikaan taikonut putterin lämmittämiseen kentällä konstin, jota hyvin moni menestyvä ammattilainen käyttää harjoitellessaan, harva kuitenkaan vie sitä kentälle.

Kyse on puttaamisesta silmät kiinni, jota Garcia toteutti onnistuneesti Sanderson Farms Championshipin kahdella ensimmäisellä kierroksella tuloksin /68-68,-8). Garcia sai Strokes Gained-tilastossa lukunsa niukasti plussan puolelle. Karu fakta on se, että voittaakseen meneillään olevan kisan Garcian pitäisi löytää viikonloppuna vielä ylimääräinen vaihde / vire puttipeliinsä. Keskinkertaisella puttipelillä hyvin harvoin noustaan viikonloppuna ykköseksi.

Edelliskaudella 2020 Garcia hävisi putteri kädessään keskimäärin 0,6 lyöntiä kierrosta kohden keskivertoputtaajaan. 

”Varsin yleisesti vaihtelen käytäntöä silmien kiinni pitämisen osalta kisan aikana. Mastersin (2017) aikana silmäni olivat suljettuina kaikissa puteissa, näin on ollut myös muutamassa muussa voittokisassani”, Garcia taustoitti perjantain kierroksen jälkeen.

”Tunnen saavani silmät sulkemalla paremman tunteen putterin liikkeeseen. Haasteena putissa on monasti  keskittyminen täydellisyyteen, liikkeen tarkkailuun silmillä. Silmät sulkemallla liikkeestä tulee luonnnollisempi, en altistu kertomaan itselleni mitä minun pitäisi tehdä”, Garcia kuvaili tuntemuksiaan. 

”Pyrkimykseni on pitää liike erittäin rentona. Tällä viikolla olosuhteetkin helpottavat asiaa, sillä viheriöt ovat ( Augusta Nationalin tavoin ) hyvin nopeat. Tunne jonka olen tavoittanut on erittäin positiivinen.”

Oheiselta videolta on hyvin vaikea hahmottaa, kuinka lyhyen/ pitkän hetken Garcia tosiaan pitää silmiään suljettuina. Oletettavasti silmät sulkeutuvat juuri ennen liikkeen käynnistymistä. Videosta on havaittavissa, että hän avaa ne lähes välittömästi osuman jälkeen, eikä jää perinteisen ohjeen mukaan kuuntelemaan pallon mahdollista uppoamista reikään.

Sanderson Farms Championship, tuloslista

Etsi luettavaa