Hyppää sisältöön

Sergio Garcia ja Patrick Reed erikoisjärjestelyin mukaan Dubain finaaliin? – Pulkkasella ja Korhosella paljon pelissä jo perjantaina

Mikko Korhonen pääsee perjantain kierrokselleen jo 5.20 Suomen aikaa

Kaksi odotetuimpiin lukeutuvaa maailmantähteä mahdutetaan mukaan seuraavan viikon DP World Tourin finaaliin, mikäli Tourin pomo Keith Pelley saa tahtonsa lävitse.

JB Hansenin (63,-9) johto piti iltaan asti Jumeirah Estatesin The Fire Coursella. Eroa kakkoseen on kaksi lyöntiä, mimimiehistä 3-4 lyönnin päässä hänestä ovat Tommy Fleetwood (-6) sekä Bernd Wiesberger.

Jo aamupäivällä Kalle Samooja teki tuloksen 67,-5 jolla on 11:na. Tapio Pulkkanen (70,-2) töhri mahdollisuuksiaan viiden birdien kierroksella lyömällä kahdesti veteen par-kolmosella, tuloksena  tuplapar.
Sami Välimäen (71,-1) mahdollisuuksia jatkaa kauttaan vielä viikonlopun verran sulatti tuplabogey par-viitosella (14.)
Pulkkanen ja Välimäki ovat lyönnin välein tuloslistalla cut-rajan molemmin puolin.

Korhosella paikka Race to Dubain -finaaliin omissa käsissä

Kuka vielä muistaa, että juhlakisaansa Dubaissa pelaava Stephen Gallagher voitti Aur Golfissa amatöörien henkilökohtaiset EM-kisat 1994?

Mikko Korhonen ei juurikaan jäänyt kärjen vauhdista torstaina. Korhonen teki tuloksen 68 (-4), jolla hän jakaa kisassa sijaa 26 oman kierroksensa jälkeen.

”Tämä oli ihan kelvollinen avauskierros. Oli hyviä jaksoja ja sitten vähän huonompia jaksoja. Ihan ei koko päivää pysynyt fokus vielä, ja siinä on parannettavaa. Aika alashan täällä mennään, on helppo turhautua, jos ei oikein uppoa. Koitetaan vaan pysyä kärsivällisenä ja saada parasta ulos”, Korhonen kommentoi.

 

Garcia ja Reed poistettiin pistelistalta – mukaan finaaliin erikoisjärjestelyin?

Sergio Garcia on voittanut Lähi-Idässä Dubain Desert Classicin lisäksi 2014 Qatarissa, jossa uusinnassa kukistui Mikko Ilonen

Sergio Garcia on voittanut Lähi-Idässä Dubain Desert Classicin lisäksi 2014 Qatarissa, jossa uusinnassa kukistui Mikko Ilonen

GETTY IMAGES

European Tourin Race to Dubai -listalta poistettiin viikonlopun jälkeen kaksi 50:n ensimmäisen joukossa ollutta pelaajaa. 
Mastersista vihreän takin voitollaan lunastaneet Sergio Garcia ja Patrick Reed eivät ole pelanneet riittävää määrää ET:n kisoja tullakseen huomioiduiksi rankingissa.
Tämän johdosta vaikutti luonnolliselta, että kaksikko ei myöskään DP World Tour Championshipiin pääsisi mukaan.

Kulisseissa on ET:n toimesta kuitenkin tehty valmisteluja erikoisjärjestelylle, jonka mukaan Garcia ja Reed saavat paikan kisassa. European Tourin toimitusjohtaja  Keith Pelley on vahvasti tämän ehdotuksen takana. Sen toteuttamisesta ei kuitenkaan ole toistaiseksi tullut vahvistusta. 

Riisutulla listalla Pulkkanen nousi ennnen meneillään olevaa kisaa sijalle 50:s, Korhonen on 54:s ja langanohuet mahdollisuudet finaaliin omaa myös Kalle Samooja 77:s.

Suomalaistoiveet kohdistuvat ensisijaisesti Pulkkaseen ja Korhoseen. Cut-rajan selvittäminen perjantaina vaatii sekin pirteää birdien tekemistä, viimeisteään viikonloppua nykyiä asemia pitäisi pystyä parantamaan rutkasti finaaliin nousemiseksi.
Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät perjantaina suoraa kuvaa Dubaista kello 10.00-15.30

Suomalaisten lähtöajat: 
Mikko Korhonen 5.20
Tapio Pulkkanen 9.30
Kalle Samooja 9.50
Sami Välimäki 9.40

Tulospalvelu

artikkelia on muutettu torstaina 20.30 liittyen Garcian ja Reedin osallistumiseen .

Etsi luettavaa