Hyppää sisältöön

Saudi-Arabia voitelee golfin maailmantähtiä ennätyssummalla– PGA Tour joutui taipumaan

Dustin Johnsonin saldo Saudi Internationalissa on häikäisevä

Starttirahjojen summa noussee Saudi Internationalissa ensimmäistä kertaa lajin historiassa yli 20 miljoonan dollarin. PGA Tourin samaan aikaan pelattava ikoninen tapahtuma kuihtuu varjokisaksi

Asian Tourista liittolaisen saanut Saudi-Arabia sekä maailman rahakkainta kiertuetta rakentava Greg Norman ovat saamassa ensimmäisessä keskinäisessä kädenväännössä pistevoiton PGA Tourista. 
PGA Tour ilmoitti joulun alla antavansa, tiettyjä ehtoja vastaan, jopa 30:lle pelaaajalleen luvan osallistua Saudi Internationaliin. Aiemmin kolmasti European Touriin kuulunut kisa on jatkossa Asian Tourin lippulaivakisa.

PGA Tour on tehnyt päätöksensä varmasti pitkin hampain, lievän pakon edessä. Nimensä sopimuspapereihin Normanin edustamien saudi-arabialaisten  kanssa laittaneiden huippupelaajien lista oli niin pitkä ja legendoja pullollaan, että pelaajat olivat todennäköisesti huolella selvittäneet omat oikeutensa.

Ajankohta haastaja Saudi-Arabian osalta on hyvä ja PGA Tourille lähes pahin mahdollinen. Samaan aikaan Kaliforniassa pelataan ikoninen kisa, AT&T Pebble Beach Pro-Am. 
Vaikka Pebble-Beach on suurelle osallle pelaajista mieluisimpia kohteita, pro-am pelimuotona on hidas, päivät pitkiä myös muun ohjelman vuoksi ja sää helmikuun alussa usein kolea. Melkoinen osa maailmantähdistä on tähänkin asti jättänyt Pebble-Beachin väliiin kisaohjelmaansa suunnitellessaan

PGA Tour rakensi Saudi-Arabiaan ”kilpailuluvan” saaneille jäsenilleen ehdoksi sen, että he osallistuvat tulevina vuosina Pebble Beachin kisaan seuraavasti:

  • Pelaaja joka on viimeisten viiden vuoden aikana osallistunut AT&T Pebble Beach Pro-Amiin vähintään kerran,  sitoutuu olemaan mukana vähintään kerran vuosina 2023 tai 2024.
  • Ne pelaajat, jotka eivät ole osallistuneet kertaakaan viiden vuoden aikana PGA Tourin ainoaan pro-amiin, sitoutuvat pelaamaan Pebble Beachissa vähintään kahdesti kolmen vuoden jaksossa 2023-2025.

Pelaajille esitetyn sitoumuksen laillisuutta sekä pitävyyttä saatetaan vielä ensimmäisen myrskyn jälkeeen kyseenalaistaa. Mikäli Norman ja Saudi-Arabia puskevat päälle vastaavilla yksittäisillä tapahtumilla, tai muutaman kisan kiertueella seuraavien vuosien aikana, ainakin juristeille riittää töitä.

Kaikkien aikojen suurimmat starttirahat jaossa

Tyylipisteitä ei Saudi-Arabian rahoittaman, vielä raakileena paperilla olevan kiertueen, ja PGA Tourin välisessä painissa haeta eikä jaeta.

PGA Tourin  (ja DP World Tourin ) pelaajat ovat myös tilanteessa, jossa he ovat jo erikseen ja varmasti Saudi-Arabian avustaminakin selvittäneet juridista asemaansa etenkin PGA Touriin nähden.

”Minun käsityksensi mukaan pelaajat ovat kuin viihdetaiteiljoita, jotka voivat itse päättää, missä kulloinkin kilpailevat”, on PGA Tourin pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Rory McIlroy linjannut useaan otteeseen itselleen varmasti varsin vaikeassa tilanteessa.

Syytä ja motiivia onkin tutkia, kykeneekö PGA Tour jarruttamaan pitkään pelaajiensa vapaata liikkumista. Keppinä Tourin pomot ovat käyttäneet puheenvuoroissaan sitä, että rahan perässä juoksevat tähdet vievät pohjan PGA Tourin toiminnalta.

PGA Tourin kisoissa starttirahoja ei makseta. Greg Norman aloitti marraskuussa LIV Golf Investmentsin toimitusjohtajana. Saudi-Arabian Public Investment Fundin rahoittama yritys pyrkii PGA Touria huomattavasti suuremmilla palkintosummilla maailman johtavaksi golfkierttueeksi.

Helmikuun 3.-6. päivä pelattavassa Saudi Internationalissa ostetuille tähdille maksetaan yhteissuma, joka ylittänee kaikki aiemmat ja julkisuudessa piilossa pysyneet summat selvällä marginaalilla.
Ehkä tarkoituksellakin julkisuuteen vuodettujen huhujen mukaan pelaajat on korvausten mukaan jaettu neljään koriin.

  • Matalan profiilin pelaajien starttiraha on vahistamattoman tiedon mukaan 400 000 dollaria
  • Keskitason pelaajan / tähden starttirahan vaihteluväli on 500 000 – 750 000 taalaa
  • Korkean statuksen ja markkina-arvon tähdet kuittaavat kilpailuun osallistumisesta korvauksen, joka on päälle miljoona dollaria

Sopimuksiin on liitetty luonnollisesti kuljetukset yksityiskoneilla Saudi-Arabiaan  sekä ylellinen ylläpito kisaviikon aikana.
Tähtisarjaan hintalapun osalta voidaan sijoittaa Phil Mickelson, Dustin Johnson, Bryson DeChambeau sekä Xander Schauffele

Asian Tourin sivuilla olevalla kutsuttujen listalla on nyt 25 maailmantähden nimet. Näistä 11 on voittanut vähintään yhden majorin, lisäksi Schauffelella on kaulassaan olympialaiseten kultamitali.

Mikäli edellämainitut summat pitävät kutinsa,  jo nyt listoilla olevien 25 pelaajan starttirahat painottamalla niitä määrässä huokeimpiin luokkiin, nousevat helposti yli 20 miljoonan taalan. 

Eurooppalaisista tunnetuimmat tähdet ovat Sergio Garcia, Lee Westwood, Ian Poulter, Henrik Stenson, Tommy Fleetwood, Tyrrell Hatton , Paul Casey ja Shane Lowry.
Muun maailman tähtiä kisassa edustavat Louis Oosthuizen, Abraham Ancer, Joaquin Niemann ja Adam Scott.

Asian Tour, Saudi International kutsutut pelaajat
 

Etsi luettavaa