Hyppää sisältöön

Santa Claus Golf avasi talvikenttänsä – valkioille golfataan huhtikuun alkupuoliskolle asti

Kauden ensimmäiset talvikentän pelaajat ovat Rovaniemellä jo kierroksillaan

Pakkanen ja lumi ovat sulkeneet ainakin hetkellisesti muut kentät Suomessa, Rovaniemellä avattiin yhdeksänreikäinen talvikenttä lauantaina.

Rovaniemellä hymyillään leveästi golfkauden käynnistyttyä lauantaina, viikkoa suunniteltua aiemmin.

Omien ja vieraspelaajien käytössä on talvikauden ajan päivittäin käytössä  yhdeksänreikäinen kenttä, jonka väylät ovat mitaltaan 73-191 metrisiä. Väylät on tampattu hyväkuntoisiksi ja tasaisiksi, puttaaminen tapahtuu valkioilla, lippu on kiinteästi reässä, jonka halkaisijan mitta on sama kuin jääkairalla.

Napapiirin tuntumassa päivä pitenee hurjaa vauhtia, maalis-huhtikuussa kelit hangilla ovat parhaimmillaan

Napapiirin tuntumassa päivä pitenee hurjaa vauhtia, maalis-huhtikuussa kelit hangilla ovat parhaimmillaan

Pia Lillberg

”Hyvältä tuntuu, odotukset ovat korkealla. Sääolosuhteet ovat meitä suosineet kentän kunnostamisen suhteen. Suunnittelimme avaavamme Ystävänpäivänä (14.2.), mutta kenttä saatiin hyvään kuntoon jo loppuviikosta ja viikonloppuna pallo lentää”, iloitsee Santa Claus Golfin toimitusjohtaja Pia Lillberg.

Kenttä on avoinna seitsemän päivää viikossa, samoin idyllinen ja kodikas klubitalo, jonka kahvila-ravintola palvelee pelaajia ja muita ulkoilijoita.

Edellisvuonna talvigolfia päästiin pelaamaan ennätyksellisesti huhtikuun puoliväliin. Kevät tuli nopeasti, Santa Claus Golfin kesäkenttä avautui jo seitsemäs toukokuuta, aiemmin kuin koskaan ennen.

Pia Lillebergin vetämä Santa Claus Golf purjehtii hyvässä myötätuulessa

Pia Lillebergin vetämä Santa Claus Golf purjehtii hyvässä myötätuulessa

Timo Uusitalo

”Päättynyt vuosi 2019 oli meille kaikilla mittareilla hieno, kierrosmäärissä rikottiin talven lisäksi varsinaisella kaudella ennätykset, seuran jäsenmääräkin (+61) kasvoi reilusti. Greencardin suorittajia oli lähes sata, kenttä kauden ajan huippukunnossa”, Lillberg jatkaa.

Rovaniemellä uusien jäsenten keski-ikä on viimeisen kahden kaudena aikana ollut 34-37 vuoden välissä.

”Se on erityisen ilahduttavaa, että olemme saaneet runsaasti nuoria ihmisiä mukaan. Sukupolven vaihdokseen pitää reagoida entistä aktiivisemmalla toiminnalla. Jäsenistön ikääntyminen on meillä samanlainen haaste kuin lähes kaikilla 1900-luvulla perustetuilla kentillä.”  

Kilpailut pelataan maaliskuussa

Talvigolfilla on Rovaniemellä pitkät perinteet. Alkuperäisen paikallisen golfseuran (Arctic Golf)  jäsenet aloittivat pelaamisen 80-luvulla jäällä, Ounasjoen ja Kemijoen yhtymäkohdan lähistöllä.  Talvigolfin perinteitä on 18-reikäiseksi laajentuneen kesäkentän alueella jatkettu jo muutaman talven aikana.

”Talvigolf on meille tärkeä ja rakas tapa harrastaa. Lumipeite suojaa kenttää talvella ja antaa toisen pelikauden.  Omien jäsenten innostuneisuus talvigolfiin on hyvässä nosteessa, ulkomaisia golfbongailijoita  ympäri maailman  vierailee kentällämme Lapin matkojensa yhteydessä. Kokemus on useimmille ainutlaatuinen ja suut messingillä  

”Toivomme, että myös kotimaiset pelaajat löytävät talvikenttämme. Rovaniemi on mainio talviurheilukeskus kaupungin monipuolisilla kulttuuri -ja vapaa-ajanpalveluilla höystettynä. Erityisen paljon ansaittua tunnustusta Rovaniemi on saanut uusiutuneen, innovatiivisen ravintolatarjontansa johdosta”, Lillberg mainostaa.

Santa Claus Golfin talvikentällä avoimet kilpailut käydään kolmena perättäisenä viikonloppuna maaliskuussa (7.-21.3)

Golfin vaikutusvaltaisimpiin johtajiin lukeutuva USGA:n toimitusjohtaja Mike Davis vieraili  Antti Peltoniemen innostamanaRovaniemellä 2017 osallistuen talvigolfkisaan. Hänestä tuli kerralla suuri lumigolfin ystävä, josta osoituksena on se, että Davis lahjoitti jo kaudelle 2018  parikisaan upean kiertopalkinnon. Santa´s  Snow Golf Classic pelataan 14.3.

Talven kilpailuohjelma

Kolme rautamailaa ja putteri

Rovaniemen talvigolfkentällä avauslyönnit suoritetaan tiiauspaikoilla matoilta. Väylillä saa valintansa mukaan laittaa tiin pallon alle, tai parantaa pallon asemaa lumen avulla. Väylien ulkopuoliset hanget ovat estealueita joista saa pelata pallon löytäessään.

Huippukuntosella valkiolla puttaaminen on kiehtova haaste kaikentasoisille golfareille

Huippukuntosella valkiolla puttaaminen on kiehtova haaste kaikentasoisille golfareille

Pia Lillberg

”Kilpailuissa mailojen määrä on rajoitettu neljään, putteri ja kolme rautaa, joista suurin saa olla rautaviitonen. Kantobägi ja pulkka ovat yleisimmät mailojen kuljetusvälineet. Pulkan valinneet pääsevät väliin laskemaan mäkiosuuksia. Omat jäsenet selviävät yhdeksän reiän pelaamisesta keskimäärin  alle tunnissa, vierailla saattaa vierähtää luontoretkellä 1,5 tuntia. Whitefee (40 euroa) oikeuttaa pelaamaan koko päivän”, Pia Lillberg kertoo. 

Santa Claus Golfia voi oman kokemuksen perusteella lämpimästi suositella myös varsinaisen golfkauden kohteeksi.  Kenttä on profiililtaan ja maisemiltaan todella näyttävä, klubialue kodikas ja palvelu erinomaista. 

Santa Claus Golf

Etsi luettavaa