Hyppää sisältöön

Sanna Nuutisen viiden tunnin sauna päättyi kolmeen birdieen:”Löin itseäni mailalla selkään”

Sanna  Nuutinen sai sytytettyä itsensä kolmelle viimeiselle väylälle

Sanna Nuutisen(70,-1) tasapaksu kierros muuttui upeaksi onnistumiseksi ja lähes 30 sijan nousuun tuloslistalla.

Sanna Nuutinen  näytti Matilda Castrénin (68,-3) tavoin kovaa luonnetta ja venymiskykyä Kasumigaseki Country Clubin viimeisillä väylillä. Hän jätti loppukirinsä todellakin viimetinkaan.
15:n jälkeen Nuutinen oli kaksi yli parin ja tuloslistalla sijaluku oli päälle 40:n

”Viheriöltä pois kävellessäni suivaannuin, löin itseäni mailalla selkään. Jäin miettimään milloin viimeksi olen pelannut birdiettömän kierrroksen”, Nuutinen kertoi Ylen haastattelussa tuntemuksistaan.

Tilanne muuttui nopeasti.  154 metriä pitkällä par-kolmosella Nuutisen pallo päätyi vajaan kolmen metrin päähän, josta hän upotti birdieputtinsa.
Kentän lyhimmällä par-nelosella ( 284m/ 17.) hänellä oli malttia jättää avauksensa 121 metrin päähän. Tästä Nuutinen  naulasi lähestymisen 86 sentin päähän ja teki toisen perättäisen birdien.
Vauhtiin päästyään 30-vuotias helsinkiläinen tykitti avauksensa päätösväylällä 124 metrin päähän lipusta. Hurmiossa myös kolmas perättäinen, 3,15 metrin päästä lähtenyt birdietputti upposi.

Kolme viimeistä kisaansa reilusti alle odotusten pelannut Nuutinen onnistui pitämään avauksensa väylillä  (9/13) ja osumaan viheriöihin (15/18) mainiosti. 
”Onneksi sain tuon boostin päälle. Kierros oli tosi hyvä, vaikka viiden tunnin saunalta se käytännössä tuntui”, hän viittasi helteisiin olosuhteisiin.

”Tuntui jo ihanalta istua ilmastoidussa huoneessa tarkistamassa kortteja. Lounasta syödessä lämpötila on varmasti 20 astetta alhaisempi kuin ulkona.”
Molemmat suomalaispelaajat suunnittelivat iltapäivällä suuntaavansa harjoitusaluelle.

”Nyt on tavanomaistakin tärkeämpää huolehtia suola- ja nestetasapainosta. 1,5 tunnin treenin ja lihashuollon jälkeen levätään hotellilla”, Nuutinen muistutti itseään haastattelussa.

Kierroksen ollessa vielä kesken Matilda Castrénin (-3) on jaettu neljäs, Sanna Nuutisen (-1) 14.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa