Hyppää sisältöön

Sanna Nuutisella yhdeksän lyöntiä kärkeen – Karina Kukkonen 11:na Englannissa

Sanna Nuutisella on ennen viiimeistä kierrosta liian pitkä matka noustakseen kisan kärkeen

Kotimaasaan pelaava Georgia Hall (-11) johtaa ennen Suomen kesätukikohdakseen ottanutta Atthaya Thitikulia kisassa, jossa käydään myös erillinen joukkuekisa.

Valtameren takana USA:sa enimmäkseen pelaavia euroooppalaisia on runsain mitoin kärkipäässä Aramco Team Seriesin kisassa Lontoossa. 
Tarjolla on yhteensä miljoona taalaa, josta puolet jaetaan henkilökohtaisen menestyksen perusteella.

Neljän hengen ryhmän muodostaa kolme ammattilaista ja amatööri, jonka pelipanos ratkaiee myös pelaajien tienestejä. Joukkuekisassa kultakin reiältä otetaan kaksi parasta nettotulosta.
Kisa pääättyy siis jo lauantaina.

Henkilökohtaisen sarjan kärkikolmikko Georgia Hall (64,-9), Atthaya Thitikul (65) ja Marianne Skarpnord (65)  olivat perjantaina aivan omilla luvuillaan. Neljänneksi parhaan tuloksen tehneet jäivät neljä lyöntiä Thitikulista ja Skarpnorista, viisi Hallista.
Kun mukana on kuitenkin yli 100 ammattilaista,  irtiottto yhden kierroksen tuloksissa oli hämmästyttävä.

Nuutinen ei löytänyt isoa vaihdetta

 Avauspäivän suuri yllättäjä Karina Kukkonen (69-73,-4) on kärkikymmenikön takana 11:na. Mainiosti on pelannut myöskin alkukaudesta taustalle jäänyt Tiia Koivisto (70-73,-3), jonka sijoitus on 16:s. 

Kestomenestyjä Sanna Nuutinen (72-72,-2) on pelannut molemmat kierroksensa alle parin. Näissä kinkereissä sijoitus on 22.
Lauantaina olisi syytä tapahtua liikehdintään kohden kärkeä, sillä kärkipäässä on useita eurooppalaisia, jotka voivat hyvällä Lontoon menestyksellä kivuta Nuutisen uhkaajiksi taistelussa LET:n pistelistan kautta jaettavista kahdesta paikasta Solheim Cupiin.

Muiden suomalaisten tulokset:

Krista Bakker (+1)
Ursula Wikström (+3)
Elina Nummenpää (+9)

Tulospalvelu

Etsi luettavaa