Hyppää sisältöön

Sanna Nuutisella (71,+2) neljä lyöntiä kärkeen – starttaa lauantaina klo 15.15

Sanna Nuutinen lähtee toselle kierrokselleen lauantaina kello 15.15 Suomen aikaa

Skånessa perjantaina käynnistyneessä LET:n kisassa johtopaikkaa pitävät Argentiinan Magdalena Simmermacher, sekä Ruotsin amatööri Beatrice Wallin tuloksella 67,-2.

LET:n kilpailukausi jatkuu vilkkaana ja palkintosummien osalta kahdessa perättäisessä Ruotsin kisassa yllättävän suurina. 
Meneillään olevassa kisassa on potissa 220 000 euroa, seuraavalla viikolla Kristianstadissa jaetaan peräti 400 00 euroa.

Ruotsalaisia ja tanskalaisia pelaajia on päässyt huomattavasti tavallista enemmän mukaan.

Sanna Nuutiselle ei jäänyt Women´s Openin jälkeen kuin yksi Suomessa vietetty päivä, jonka aikana hän testasi uusia Wilsonin rautoja ja ilmoitti somessa laittavansa ne heti työkalupakkiinsa meneillään olevaa kisaa varten.

Nuutisella kävi perjantain starttiaikojen suhteen huonoa tuuri. Hän pelasi aamulla, jolloin puuskissa varsin kovaksi yltänyt tuuli oli iltapäivää kovempaa.
Helsinkiläinen teki heti alkureiíllä kolme bogia. Birdejä syntyi kierroksen mittaan sama määrä, 16:n tuplabogey toi nimen jälkeen tulokseksi 71,+2 ja sijaluvuksi 18.

Kolmen kierroksen kisassa kärkipaikan ottivat amatööri Beatrice Wallin ja Argentiinan Magdalena Simmermacher (67-2).

Viiden suomalaisen tulokset olivat perjantaina:
12. Tiia Koivisto 70,+1
18. Sanna Nuutinen 71,+2

79. Krista Bakker 76,+7
79. Elina Nummenpää 76,+7

102. Karina Kukkonen 79,+10

Sanna Nuutinen lukeutui suurimpiin ennakkosuosikkeihin. Hänen kanssaa saman tuloksen 71,+2  pelasivat Tourin pistelistaa johtava Atthaya Thitikul ja Hollannin kisassa voitosta kovan taistelun Nuutisen kanssa käynyt Australian Stephanie Kyriacou.

Lauantaina pelataan samoissa ryhmissä kuin avauspäivänä, sunnuntaina jatkoon selvinneet pistetään luonnollisesti käännettyyn paremmuusjärjestykseen.

Tulospalvelu
 

Etsi luettavaa