Hyppää sisältöön

Sanna Nuutinen on saanut vaikutteita Bryson DeChambeaulta: ”Isompi vaihde otetaan käyttöön tulevalla kaudella”

Sanna Nuutinen jäi viimeisen reiän bogeyn johdosta kahden lyönnin päähän uusinnasta

Sanna Nuutiselle olympialaisiakin suurempi asia on golfissa kehittyminen, jonka pohja rakentuu rautaisille fyysisille ominaisuuksille.

Sanna Nuutinen vastaa viestiin kampaajalta, joka on hänen kohdallaan harvinaista herkkua.

”Kerran vuodessa tulee keskimäärin käytyä. Ei ole vaan ehtinyt, on tämän golfin parissa ollut tapahtumia”, LET:n listalla historiallisesti viidenneksi sijoittunut Nuutinen määrittää.

Ja vaikka aikaa ehkä olisi löytynytkin useampaan käyntiin, Nuutinen on priorioisoinut golfiaan edistäviä toimenpiteitä.

Joulun ja uudenvuoden aikohin hänellä on enemmän aikaa viettää perheen kanssa, tiukka harjoittelukin jää vähemmälle.

”Mitään erityistä taukoa en ole pitänyt. Tavoitteeni on kehittyä joka ainut päivä.”

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Sanna Nuutinen (@sannan_uutinen) jakama julkaisu

Nuutinen on juniorista asti harrastanut eri lajeja jat tottunut kovaankin fyysiseen rääkkiin.

”Kyllä mä haluan treenata urheilijan tavoin, ja näyttää urheilijalta. Fysiikan treenaaminen on Jesse Talikan johdolla hyvin suunniteltua ja jaksotettua valmiuksien ja ominaisuuksien kehittämiseksi. Siinä huomioidaan etenkin kropan ja tukirangan huolto, jotta pystyn pelaamaan pitkän uran ilman loukkaantumisia.”

Draiviin lisää mittaa

Päättyvän kauden pelejä analysoidessaan Sanna Nuutinen löytää Tourin ja oman tilastointinsa yhdistelyllä vahvuudet ja parannettavat kohdat. 

”Putttipeli on kehittynyt. Rautapeli on vahvaa. Se näkyy myös siinä, että lyön rautaseiskalla käytännössä yhtä lähelle kuin gab-wedgellä. Eli alle sadan metrin päästä on kehitettävää.”

Naisten golfiin ei ole ainakaan merkittävästi yhdistetty Bryson DeChambeaun synnyttämää keskustelua ja kehitystyötä draivien pidentämiseksi voimaa ja massaa hankkimalla.

DeChambeau ja muutama muukin bighitter saa draiveriinsa isoimman vaihteen asettaesaan 130+ mailia tunnissa olevan vauhdin, josta Nuutisen tavoittama luku (104) on vain 80 prosenttia.

”Kyllä se aiheena kiinnostaa, ainakin pitkälle lyöminen. Minä kuulun niihin pelaajiin, jotka haluavat rakentaa pitkälle lyömisestä ison vahvuuden”, hän kertoo.

Sanna Nuutinen puhuu mielellään normilyöntinään ”stockfadesta” joka draiveri kädessä kulkee nimellä ”fairwayfinder.” 

”Olemme kehitelleet draiverilla vahvempaa lyöntiä, jossa mailanpään vauhti on 104 mailia tunnnissa, lentomatka 240 metriä ja normioloissa kokonaismitta 260 metriä.”

”Tämä lyönti on toivottavasti seuraavan kauden alkuvaiheilla jo niin valmis, että pystyn ottamaan sen käyttöön osa-aikaisesti silloin, kun katson sen tarpeelliseksi. Fairwayfinderia en kuitenkaan ole hylkäämässä.”

Yhteistyökumppaneille on tilausta

Sanna Nuutinen ansaitsi kaudella 2020 bruttona 86 500 euroa. Kun siitä vähennetään verot, kilpailemiseen ja harjoitteluun, matkustamiseen  sekä palkanmaksun sivukulut, käteenjäävä osuus jää pieneksi.

Päättyvällä kaudella kilpailuja oli kahdella kiertueella yhteensä vain 12. Niiden määrä ja kulut kasvavat vuonna 2021. Yhteistyökumppaneiksi voidaan laskea kotiseura Keimola Golf, kokonaisvaltaisesta valmennuspalvelusta vastaava Season Golf Academy, sekä varustepuolelta Wilson, Taylor Made ja Acushnet (Scotty Cameron).

”Alkuvuodesta pitäisi selvitä Golfliiton kautta tulevan Olympiakomitean tuen määrä Japanin kisoihin valmistautuville. Kyllä tässä tarkan euron kausia on vietetty. Toivon ja uskon, että lähitulevaisuudessa löydän yrityksen jonka tuotteiden tai brändin eteen voisin tehdä hyvää yhteistyötä Suomessa ja maailmallla”, Nuutinen muistuttaa.

Nuutinen pelaa varmuudella LET:n Turun kisan, Gant Ladies Openin kesäkuun puolivälin jälkeen. Hän on ainakin nimellään mukana Keimolassa 29. kesäkuuta pidettävässä ammattilaisten kisassa.

”Keimola on ollut koko urani ajan tukijani, varsinainen kivijalka. Uskon, että saamme ammattilaisille ja asiakkaille hienon pro-am tapahtuman aikaan. Osallistun Keimolan kisaa, jollei samanaikaisesti ole LET:lla tai LPGA Tourilla jotain kisaa, johon pääsisin mukaan”, Nuutinen lupaa.

Alkuvuodesta pitäisi selvitä Golfliiton kautta tulevan Olympiakomitean tuen määrä Japanin kisoihin valmistautuville”, Nuutinen listaa.

Matilda Castrén on Sanna Nuutisen tavoin erittäin vahvasti kiinni paikassa olympialaisiin

Matilda Castrén on Sanna Nuutisen tavoin erittäin vahvasti kiinni paikassa olympialaisiin

Petri Castrén

Suomalaisnaisista Matilda Castrén (211) ja Sanna Nuutinen (246) ovat olympiarankingissa syvällä rajan oikella puolella. Niin myös Ursula Wikström (338). Kaksi parasta lähtee kustakin maasta jos pelaajat ovat 60:n ensimmäisen joukossa. 

Olympiakomitealla on  valtuutus muuttaa valintaa, mutta tähän valtaan tarttuminen vaatisi todella poikkeuksellisia tapahtumia ja syitä toteutuakseen.

Oma lukunsa ovat ne maat ( lue Korea), joilla on kolme tai neljä pelaajaa 15:n ensimmäisen joukossa, jolloin maksimi maata kohden nousee neljään

Tokion olympialaisten järjestamisen yllä roikkuu vielä paljon kysymysmerkkejä.

Sanna Nuutinen hakee taas menestystä Tsekistä

Sanna Nuutinen hakee taas menestystä Tsekistä

LET / Tristan Jones

”Tarkoituksella suljen itseni niiltä ajatuksilta, koska en pysty asiaan vaikuttamaan, eikä märehdintä johda mihinkään. Minun tavoitteni on kehittyä päivä päivältä paremmaksi. Rakastan harjoittelua”, hän muistuttaa golfiin oleellisesti liittyvästä mantrastaan.

Sanna Nuutinen, Instagram

Sanna Nuutinen, kotisivut

Etsi luettavaa