Hyppää sisältöön

Sanna Nuutinen kolmantena Espanjassa: ”Pitää ottaa kauden viimeisestä kisasta ilo irti”

Sanna Nuutisella on lauantaina edessään 25 reiän urakka Espanjan avoimissa

Sanna Nuutiselle (-5) jäi toisesta kierroksesta seitsemän reikää lauantaille LET:n päätöskilpailussa. Karina Kukkonen (+5) varmisti jo jatkopaikkansa

Sanna Nuutinen on 29 reikää pelattuaan Espanjan avoimissa mainiosti kolmantena, kolme lyöntiä 36 reikää jo pelannutta emäntämaan Nuria Iturriozia (-8) jäljessä. 

Skotlannin Kelsey Macdonald (-6) on pelannut vain seitsemän reikää toista kierrostaan. 

LET:n pistelistan voiton jo varmistanut Emily Kristen Pedersen (-5) saa Iturriozin tavoin nukkua lauantaina pitkään, kun toisella kierroksellaan olevat pelaavat aamulla urakkansa loppuun.

Kolmannen kierroksen käynnistyminen venyy oletettavasti puolenpäivän kieppeille, sillä osalla pelaajista on Macdonaldin tavoin toistakymmentä reikää, lähemmäs kolme tuntia peliä jäljellä.

Aurinko nousee 8.08, ja laskee mailleen 18.03, joten valoisa aika käytetään tarkasti.

Nuutinen teki paikallista aikaa  15.20 startanneella kierroksellaan kolmannella ja neljännellä bogeyt, mutta korvasi ne kahdella seuraavalla. Ennen pimeän laskeutumista hän ehti pelata 11 reikää, kuitaten muilla seitsemällä korttiinsa parit.

”Oli kentällä aika lyhyt ja ytimekäs päivä. Taivas oli synkkä ja tuuli kolea. Lauantaista tulee aamustartin myötä pitkä päivä. Nyt pitää levätä, että jaksaa fyysisesti ja henkisesti 25 reiän urakan kahdessa jaksossa.”

Nuutisella on useitakin  mahdollisuuksia rikkoa suomalaisennätyksiä menestyksillään viikonloppuna. Paineita niistä hän ei suostu ottamaan.

”Pelisuunnitelma pysyy samana, rennolla otteella lähden viikonloppuun. Tämä on varmuudella viimeinen kisa kaudella, joten otetaan siitä ilo irti.”

Karina Kukkonen varmuudella jatkoon

Karina Kukkonen (76-73,+5 ) on pelannut jo itsensä kahdelle viimeiselle kierrokselleen.  Tia Koivisto (+7/10) on niukasti rajan oikealla puolella.

 Elina Nummenpään (81+72,+9)  mahdollisuudet ovat sen varassa, että  tulostaso aamulla on koettua heikompaa

Sääennuste on hieman parantunut. Lämpötila nousee iltapäivällä 15-19 celsiuksen väliin, tuulta on vain nimeksi, eikä sateen uhkaa ole näköpiirissä

Ursula Wikström (+9/8) pystyy vielä itsekin vaikuttamaan kohtaloonsa, Noora Komulaisen (77+77,+10) pelit LET:lla kauden 2020 osalta ovat ohi, jollei tulostasossa tapahdu todella dramaattista romahdusta.

Kisassa on mukana 96 pelaajaa, joista 60 parasta ja saman tuloksen omaavat pääsevät jatkoon.

Espanjan avoimet, tuloslista

Etsi luettavaa