Hyppää pääsisältöön
Kalle Samooja oli vaikeuksissa avauspelin kanssa selkäjumin vuoksi.
Getty Images

Samoojan selkä petti lämmittelyssä: "Kentältä tuli turpaan, mutta sain annettua vähän takaisinkin"

Kalle Samooja joutui lähtemään kesken lämmittelyn fysioterapeutin pakeille. Lähtökohdat kierrokselle olivat siis surkeat.

Kalle Samooja pelasi lauantaina tuloksen +1 Saudi-Arabiassa ja putosi tuloslistalla seitsemän pykälää 59:nneksi, kun kierros on yhä kesken. 

Samooja lähti kolmannelle kierrokselle tuloksesta par,  joten +1 on myös hänen kokonaistuloksensa. Päivä lähti väärille raiteille jo 
lämmittelyssä.

"Lämmittely meni aika perseelleen, kun selkä iski jumiin kesken pitkien mailojen. Loppuaika menikin fyssarilla etsien lääkitystä päivän peliin", Samooja harmitteli.

Kortti oli värikäs, sillä neljän birdien ohella syntyi myös viisi bogia. Jähmeä selkä näkyi Samoojan mukaan avauksissa.

"Huiskin niitä raffiin, eikä sieltä tätäkään kenttää pelata. Vähän sellainen nyrkkeilymatsi oli kentän kanssa, että turpaan tuli, mutta kun tuli paikka sain vähän annettua takaisin", Samooja kuvaili.

Kilpailun päätöspäivä on huomenna.

"Koitetaan saada tuosta selästä vielä jonkin sortin työkalu."

Kisan kärjessä jatkaa Victor Perez, joka on aloittanut kierroksen kahdella birdiellä ja siirtynyt tulokseen -12.

Maailmanlistan ykkönen Brooks Koepka heräsi tänään taisteluun kärkisijoituksista. Hän pelasi tuloksen -5 (65) ja nousi yhteistuloksella -6 tässä vaiheessa kymmenen parhaan joukkoon.

Suomesta kisaan osallistuivat myös Tapio Pulkkanen ja Mikko Korhonen, jotka putosivat jatkosta kahden kierroksen jälkeen.

Tulospalvelu

European Tourin näyttää Viasat ja Viaplay

GoGolf suosittelee