Hyppää sisältöön

Samooja teki holarin Kyproksen harjoituskierroksella selkävaivoista huolimatta

Kalle Samooja ja Mikko Korhonen toivottavat tervetulleeksi uuden pelimuodon.

Kalle Samooja ja Mikko Korhonen toivottavat tervetulleeksi uuden pelimuodon tulevana viikonloppuna pelattavassa Aphrodite Hills Cyprus Showdown -kilpailussa.

European Tour jatkuu tänään Kyproksella. Sunnuntaina uusinnan jälkeen toiseksi sijoittunut Kalle Samooja on kärsinyt kilpailun jälkeen selkävaivoista. 

”Vähän nihkeä olo, kun selkä meni ihmeelliseen kramppijumiin maanantaina. Pari päivää meni huilatessa”, Samooja kertoi tiedotteessaan. 

European Tour jatkuu huomenna uudella pelimuodolla, jossa kilpailijoiden tuloksia nollataan kahteen kertaan neljän päivän aikana. 32 parasta ja samassa tuloksessa olevaa pääsee kahden kierroksen jälkeen jatkoon, jonka jälkeen finaalikierrokselle karsiutuu 16 parasta ja samassa tuloksessa olevat. Tuloksia nollataan aina kun pelaajia tippuu pois kilpailusta. 

”En tuomitse pelimuotoa ennen kuin on pelattu. Tämä selkä huomioon ottaen se on varmaan hyvä. Kahtena ensimmäisenä päivänä ei onneksi haittaa, vaikka ei ihan kärjen tahdissa pysykään. Riittää, että on 32 parhaan jouossa. Tälläiset vaivat helpottuvat yleensä päivä päivältä, joten uskoisin olevani viimeistään viikonloppuna täydessä terässä”, Samooja toivoi.

Turkulainen on käynyt ottamassa tuntumaa kenttään selkävaivoista huolimatta ja sihti oli edelleen kohdillaan, sillä 154 metriä pitkällä vitosväylällä Samooja teki holarin.

”Tuli tehtyä uran seitsemäs holari”, Samooja laskeskeli.

Mikko Korhosella on kokemusta erilaisista pelimuodoista European Tourilla. Uran ensimmäinen voitto 2018 Itävallassa Shot Clock Masters -kilpailussa, jossa pelaajien käyttämää lyöntiaikaa valvottiin tavallista tarkemmin ja ajan ylityksistä määrättiin lyöntirangaistuksista. 

”Pelimuoto vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Onhan se ihan hyvä, että koittavat keksiä uutta, kyllä sieltä sitä kautta jotain hyvääkin tulee. Tuskin 72 reiän lyöntipeliä koskaan syrjäytetään niin sanottuna peruspelimuotona, mutta hyvä että on muutamin välillä”, Korhonen kommentoi tiedotteessa.

Aphrodite Hills Cyprus Showdown alkoi tänään ja mukana kilpailussa ovat Samoojan ja Korhosen lisäksi Sami Välimäki ja Tapio Pulkkanen.

Koko suomalaisnelikko aloitti kilpailunsa aamuryhmissä ennen kello yhdeksää.

Tulospalvelu

Kilpailu on katsottavissa V Sport Golf -kanavalta, sekä Viaplay palvelusta. Lähetys alkaa klo 11.30,

Juttu tarkennettu klo 13.17: Jatkoon pääsee myös samassa tuloksessa olevat pelaajat.

Etsi luettavaa