Hyppää sisältöön

Samooja ja Pulkkanen pakkasella Wentworthissä: ”Kisa potkaistiin käyntiin kelpo suorituksella”

Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja ovat avauskierroksen jälkeen tuloksessa -1 BMW PGA Championshipissä.

Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen avasivat PGA BMW Championshipin parhaiten suomalaiskvartetista. Koko nelikolla on kuitenkin hyvä mahdollisuus jatkaa pelejä 7 miljoonan dollarin jättikisassa.

Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen pelasivat  BMW PGA Championshipin avauskierroksen tulokseen -1 (71). Se riittää tässä vaiheessa jaettuun 32. sijaan.

Muista suomalaisista Sami Välimäki on parissa ja Mikko Korhonen tuloksessa +1. Välimäen sijoitus on jaettu 47:s. Mikko Korhosen on avauskierroksen jälkeen cutin selvittämisestä lyönnin jäljessä 69:ntenä.

Viime viikolla hienosti kymmenenneksi Scottish Openissa sijoittunut Samooja teki tänään kolme birdieä ja kaksi bogia. Hän oli suoritukseensa tyytyväinen.

”Se on taas kisa potkaistu käyntiin ihan kelpo suorituksella”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Yhdeksänneltä reiältä matkaan lähtenyt Samooja teki birdien 12:lle, mutta heti perään tuli bogi. Päivän toinen bogi tuli 18:lle.

”Etuysi meni vähän tsemppailuksi. Hyviä pareja liuta”, Samooja kuittasi.

Sen jälkeen meno muuttui ja Samooja punnersi alle parin tekemällä kaksi birdieä.

”Takaysillä vähän rupesi lyönti osumaan ja sain käännettyä kierroksen positiiviseksi kokemukseksi”, hän tuumasi.

Niin ikään yhdeksänneltä reiältä aloittanut Pulkkanen aloitti kierroksen vahvasti ja oli kuuden reiän jälkeen kaksi alle parin. Hän teki kuitenkin tuplan päivän seitsemännelle reiälle, mikä pudotti hänet takaisin pariin. Loppukierrokselle syntyi vielä kolme birdieä ja kaksi bogia, joten tulos painui lyönnin verran pakkaselle.

Kisan kärkipaikkaa pitävät Espanjan Adri Arnaus, Englannin Tyrrell Hatton ja Etelä-Afrikan Justin Harding. He ovat tuloksessa -6. Kaksikolla Samooja-Pulkkanen on viisi lyöntiä kärkeen.

73 lyönnillä Wentworthin West-kentän kiertänyt Mikko Korhonen oli realistinen tämänhetkisen tuloskuntonsa suhteen.

”Aika märkä oli kenttä ja siksi se pelaa pitkänä. Vähän laatua puuttuu omasta tekemisestä tällä hetkellä. Totuus on, että hyvä peli riittää tällä hetkellä nippanappa jatkoon. Ei kauhean kiva tilanne, mutta ei mahda mitään. Näillä mennään ja yritetään pysyä positiivisena”, Korhonen kommentoi tiedotteessa.

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa suorana Viaplayltä ja V Sport Urheilu -kanavalta

Etsi luettavaa