Hyppää pääsisältöön
Sami Välimäki tuuletti onnistumista joulukuussa Dubaissa.
Getty Images

Sami Välimäki valittiin Vuoden parhaaksi golfariksi – illalla ratkeaa, tuleeko hänestä myös Vuoden urheilija

Sami Välimäki on vedonlyöntiyhtiön kertoimien perusteella kakkossuosikki Vuoden urheilijaksi.

Sami Välimäki on odotetusti valittu Vuoden parhaaksi golfariksi. Urheilutoimittajien liitto valitsi lajien parhaat tänä vuonna yhteensä 70 lajin parista.

Tänään illalla ratkeaa, valitaanko Välimäki myös Vuoden urheilijaksi. Mikäli näin tapahtuu, se olisi ensimmäinen kerta, kun golfarista tulee Vuoden urheilija.

Lähetys Urheilugaalasta, joka tänä vuonna toteutetaan ilman yleisöä, alkaa TV2:ssa klo 20. Vuoden urheilija julkistetaan perinteisesti kaksituntisen ohjelman lopussa.

Mikäli vedonlyöntitoimisto Unibetia on uskominen, Välimäki on Vuoden urheilija -valinnassa vahvoilla. Kertoimien perusteella ainoastaan jalkapallomaalivahti Lukas Hradecky on 22-vuotiasta golfaria edellä.

Hradeckyn kerroin on 1,4 ja Välimäen 2,25. Kolmantena kertoimien perusteella ovat jääkiekkolijat Sebastian Aho ja Miro Heiskanen. Heidän kertoimensa on jo selvästi suurempi: 6.

Välimäki on Urheilugaalassa ehdolla myös kahdessa muussa kategoriassa: Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki, joka valitaan yleisöäänestyksen perusteella, sekä Läpimurto.

Pickala Golf on puolestaan ehdolla Vuoden urheiluseuraksi.

GoGolf suosittelee