Hyppää sisältöön

Sami Välimäki jännitti vain voittoputtiaan: ”Olin varma, että se menee ohi”

Sami Välimäki sai voitostaan 256 000 euroa ja komean pokaalin.

Suomen uusin golfsankari nousi Oman Openin voittoon loistavan puttipelin ansiosta vasta uransa kuudennessa pääkiertueen kisassa.

Sami Välimäki oli reilun tunnin kuluttua ensimmäisesta European Tourin voitostaan puhelimessa normaaliin tapaansa rauhallinen ja tasapainoisen oloinen. Äänestä ei kuullut läpi tunnekuohuja.

”Kyllä olo on aika epätodellinen, ei tämä voitto ole vielä oikein pudonnut tajuntaan”, hän myönsi tavallisesta poikkeavan tilanteen.

Puttipeli piti hengen päällä

Neljäntenä päivä Välimäellä oli kortissaan peräti kolme bogia ja tupla. Vastaavasti hän teki seitsemän birdieä, viikonloppuna niitä kertyi 15 ja 53 viimeisen reiän aikana hurjasti 21.

”Oli huikea setti kyllä tuon hieman kummallisen ekan kierroksen (74, +2) jälkeen. Lyöminen oli koko ajan vahvaa, mutta putti oli etenkin sunnuntaina aseeni. Se piti momentumin, hengen päällä vaikeuksien keskellä.”

”Minulla oli mainioita putteja sisääntulossa kolmella viimeisellä. Uusintaan vienyt birdie-putti 18:lla tuli puristamatta. Pysyin rentona.”

Oman Openin voitto ratkesi kolmanella uusintareiällä. Kilpakumppani Brandon Stone missasi viheriön, löi pienen pitchinsä muutaman metrin pitkäksi ja missasi par-putin.

Jännitys iski ennen voittoputtia

Sami Välimäki missasi oman birdieputtinsa, mutta Stonen bogeyn myötä hänelle aukeni toinen mahdollisuus voittoon reilun metrin päästä.

”Olin selvästi hermostunut. Päähän tuli vääriä ajatuksia,  jos laitan tämän sisään voitan, jollen, uusinta jatkuu”, Välimäki kertasi tuntemuksiaan.

”Putti olikin sitten tämän ajatuksen kipsaama. Heti pallon lähdettyä liikkeelle tunsin vetäneeni hihaan. Se oli tosi huono putti, jonka oletin menevän varmasti reiän ohi.”

Pallo kuitenkin löysi reiän pohjan vasemman reunan kautta ja uran kuudes voitto ammattilaisena oli tosiasia.

Puhelu keskeytyy välillä hetkeksi Sami Välimäen, kun hän kiirehtii kuvattavaksi. Taustalta kuuluu tässä vaiheessa kovaa iloista huutoa.

Kun Välimäki soittaa takaisin, kysyn liittyivätkö kuvaus ja äänet suomalaisten voitonjuhliin.

”Ei, kyllä ne olivat caddieni Kyle Roadleyn juhlat hänen kollegoidensa kanssa. Ensimmäinen voitto hänelle pääkiertueella 22-vuotisen työuran aikana, joten maistuu varmasti hyvälle”, Välimäki kertoi.

Mikäli Välimäki maksaa luottomiehelleen normaalin 10 prosenttia kisassa ansaitsemistaan 265 121 eurosta, voitonmaljat paikalla olevien caddieiden kesken olivat varmasti hintansa arvoiset.

Kontrasti Välimäen ja caddien urien välillä on mykistävän suuri. Nokia River Golfin kasvatti voitti ET:lla uran kuudennen kisansa, joka on ET:lla erittäin harvinaista

Heinäkuun 16. päivä 22 vuotta täyttävä Välimäki on vasta kolmanneksi nuorin ykkönen kauden 2020 kisoissa.

Etelä-Afrikassa joulukuussa voittanut Rasmus Højgaard täyttää maaliskuussa 19 vuotta, kotimaassaan Australiassa helmikuun alussa voittanut Min Woo Lee on 11 päivää Välimäkeä nuorempi.

Olympialaiset eivät ole vielä käyneet mielessä

Omanista Sami Välimäki matkustaa seuraavan viikon kisaan Qatariin. Ennakkosuunnitelmasta poiketen hän jättää suunnitellun Kenian-kisan maaliskuun puolivälissä pelaamatta, ja on vielä kahden vaiheilla osalistumisensa kanssa Intian kisaan.

”Varmasti tulee moni asia voiton jälkeen olemaan hieman eri tavoin, mutta niiden pohtiminen tulee aikanaan. Qatarin jälkeen on kuitenkin tarve huilata vähän ja tehdä uusia suunnitelmia valmentaja Timo Karvisen ja tiimini kanssa.”

Mikäli Välimäki ei pelaa Intiassa, hänelle tulee väkisin reilun 1,5 kuukauden mittainen kisatauko ennen Espanjan osakilpailua huhti-toukokuun vaihteessa Malesian ja Kiinan kisan peruuntumisten vuoksi.

Välimäki nousee raketin tavoin muun muassa ET:n pistelistalla ja maailmanlistalla, jonka perusteella valitaan osallistujat olympialaisiin.

”En ole vielä ajatuksiani olympialaisiin vienyt”, Välimäki lopettaa puhelinhaastattelun.

Etsi luettavaa