Hyppää sisältöön

Sami Välimäellä väkevä loppukiri Kingsbarnsissa – seitsemästä birdiestä neljä kierroksen loppuun

Sami Välimäen kierrokseen sisältyi seitsemän birdietä ja kolme tuplaa

European Tourin edelliskauden tulokkaan pelissä oli jo totuttua räiskettä ja väriä, kolme tuplaa veivät pohjan kärkipäähän nousulta. Välimäen tulos oli (71,-1), Kalle Samoojalla ja Tapio Pulkkasella lyöntejä oli 75.

Kaikki kolme Alfred Dunhill Links Championshipissa mukana olevaa suomalaista saivat shokeeraavan startin kierrokselleen. Sami Välimäen tavoin Kingsbarnsissa kiertänyt Kalle Samooja teki kärkeen kaksi bogia. Välimäki pisti vielä pahemmaksi, kaksi tuplaa.

Carnoustiessa Tapio Pulkkasen kierros käynnistyi bogilla, yhdeksikön jälkeen hän oli neljä yli parin, 11 reikää pelattuaan nimen perässä oli lukema +5. Loppupätkällä kotkalainen teki kaksi birdietä. Yhteistuloksella 75,+3 hän on yhdessä Samoojan kanssa sijaluvulla joka on 168:n pelaajan keskuudessa noin 150:s.

Sami Välimäki on joutunut tottumaan kuluvan kauden aikana takaiskuihin. Kaksi tuplaa ei kaatanut ensimmäistä kertaa uuden caddien, Alistair ”Squirrel” Mathesonin kanssa kiertänyttä Välimäkeä. 12 reikää pelattuaan hän oli tehnyt kolme birdietä, mutta yksi märkä rätti vasten kasvoja oli vielä tulossa. Kierroksen kolmas tupla merkattiin kortttiin 14:lla (kentän viides).

Paras oli vielä tulossa, neljälle viimeiselle Sami Välimäki tekaisi birdieputken, joka kasvatti niiden kokonaismääräksi seitsemän.

Otollisisissa olosuhteissa kierrostuloksella 71,-1 on avauspäivän jälkeen niukasti cut-rajan ulkopuolella. Kun kisa pelataan kolmella eri kentällä, cut-rajalla pelaajat erotellaan vasta lauantain jälkeen. Poikkeuksellisesti monina vuosina helpoimmaksi kentistä osoittautunut Kingsbarns ei tarjonnut huipputuloksia torstaina. 

18:sta parhaasta vain neljä kiersi Kingsbarnsia, eikä näistä yksikään ollut kahdeksatta sijaa paremmalla sijalla.
Kisaa johtaa kierroksen ollessa vielä hivenen kesken Belgian konkari, Linna Golfissa CT:n kisan voittanut Ryder Cup -pelaaja Nicolas Colsaerts (-8).

Tulospalvelu

Etsi luettavaa