Hyppää sisältöön

Sami Välimäellä riittää huomenna kirittävää – tulostaso todella kova ”maailman vaikeimmalla kentällä”

Sami Välimäen puttipeli ei ollut torstaina iskussa. (Arkistokuva)

Sami Välimäki saa pistää huomenna parastaan, jotta pääsisi jatkoon. Justin Thomas pelasi matalimman kierrostuloksen koskaan Winged Footissa pelatussa US Openissa.

Sami Välimäen ensimmäinen kierros major-turnauksessa on nyt takana. 22-vuotias nokialainen pelasi ensimmäiset 18 reikää tulokseen 78 (+8), eivätkä odotukset täyttyneet.

Välimäellä riittää huomenna kirittävää, koska tulostaso on ollut avauspäivänä yllättävän kova.

Samin avauskierros sujui kaksijakoisesti. Etuysillä hän teki kuusi bogia ja kolme paria, ja tulokseksi tuli 41 (+6). Takaysillä peli sujui mallikkaasti vaikealle päätösreiälle saakka. Sille Sami teki karheikkoseikkailun jälkeen tuplan.

Tilastojen perusteella Välimäen vaikeudet syntyivät lähipelissä, etenkin putissa. Kun avauskierros on vielä kesken, strokes gained -tilasto näyttää Samille tällä osa-alueella lähes viittä lyöntiä miinusta kisan ”keskivertopelaajaan” nähden. Putteja Samille kertyi kierroksen aikana 37.

Pari lyöntiä Sami hävisi myös viheriön lähistöllä eli 30 metrin sisällä reiästä (poislukien putit) tapahtuneista lyönneistä.

Sen sijaan tiiltä griinille Sami pelasi keskivertopelaajaa paremmin. Erityisesti rautapeli oli iskussa. Hän oli lähestymislyönneissä pari lyöntiä keskivertopelaajaa edellä.

Välimäki ei ollut luonnollisestikaan tyytyväinen esitykseensä, ei edes lähestymisiin. Varsinkin pari isoa missiä lähestymissä jäivät harmittamaan nuorukaista.

”Vaikea päivä oli griineillä ja lähestymisissä. Paljon oli kolmea puttia ja väylältä ihan supervinoja lyöntejä, mitä ei koskaan tule”, Välimäki harmitteli.

Tässä vaiheessa Sami jakaa kilpailussa viimeistä sijaa (jaettu 141:s) kolmen muun pelaajan kanssa. Yksi heistä on Samin kanssa samassa ryhmässä pelannut Eddie Pepperell.

Thomas kovassa iskussa

Kisaa johtaa tässä vaiheessa Justin Thomas, joka pelasi kuuden birdien ja yhden bogeyn siivittämän tuloksen -65 (-5). Se on kaikkien aikojen matalin tulos Winged Footin kentällä pelatussa US Openissa.

Kaksinkertainen major-voittaja sinetöi ennätystuloksen upottamalla tämän putin päätösreiällä.

Kilpailun aattona Thomas sanoi haastattelussa, että Winged Foot on vaikein kenttä, missä hän on ikinä pelannut. Liekö mies muuttanut tämän päivän kierroksen perusteella mielensä?

Thomas johtaa kilpailua lyönnillä ennen Patrick Reediä, joka säväytti tekemällä holarin seitsemännelle reiälle.

Kolmatta sijaa jakavat tuloksen kolme alle parin pelanneet Rory McIlroy, Joaquin Niemann ja Shaun Norris.

Tiger Woods oli pitkään hyvissä asemissa, mutta hän teki viimeistä edelliselle reiällä bogin ja päätösreiälle tuplan ja putosi tulokseen +3.

Kova tulostaso

Tulostaso avauspäivänä on ollut yllättävän kova. Kun Winged Footissa pelattiin edellisen kerran US Open vuonna 2006, paras tulos on 68 lyöntiä ja par onnistuttiin alittamaan ainoastaan kaksitoista kertaa.

Tänä vuonna yksin torstain aamupäivän lähtijöistä peräti seitsemän onnistui pelaamaan alle parin. Määrä noussee 12:een tai ylikin, kun kaikki pelaajat ovat ehtineet pelata kierroksen loppuun.

Kova tulostaso johtuu varmasti siitä, että torstaina on päästy pelaamaan erinomaisissa olosuhteissa sään suhteen. Kenttä on viritetty äärimmäisen vaikeaksi.

Cut-rajaa on tässä vaiheessa vaikea veikata. Neljätoista vuotta sitten tuloksella +9 pääsi vielä jatkoon, mutta tänä vuonna se torstain tulostason perusteella tule riittämään.

Sami Välimäen jatkoon pääsyn kannalta se ei ole ollenkaan hyvä asia.

”Toivotaan huomenna ihmetekoja”, Välimäki sanoi.

Tulospalvelu

US Openia voi katsoa suorana suomenkielisellä selostuksella Viaplayltä ja V Sport -kanavalta

Etsi luettavaa