Hyppää sisältöön

Sami Välimäki putosi maailmanlistan sadan parhaan listalta: ”Pallon lentokaarta on tauon aikana kehitetty”

Sami Välimäki vetäytyi kisoista helmikuun lopulla hakemaan uutta puhtia fysiikkaan ja peliinsä

Sami Välimäki on tuoreimmmalla maailmanlistalla 103:s. Suomen toiseksi parhaaksi urheilijaksi vuonna 2020 valittu pirkkalalainen palaa kisakentille reilun viikon päästä Tenerfiffalla

Sami Välimäki jättäytyi pois kilpagolfista tauolle vuoden neljännen kisansa, Floridassa pelatun World Golf Championshipin jälkeen helmikuun lopussa. Tuolloin oli käytännössä selvää, että paikkaa kauden ensimmäiseen majoriin, The Mastersiin ei aukeaisi.

Välimäki pelasi loisteliaan kauden 2020 jälkeen  tammi-helmikuussa Floridan lisäksi kolme kovaa Lähi-idässä.

Sijoitukset jäivät vaisuiksi, Dubaissa hän oli 51:s. Abu Dhabissa ja Saudi-Arabiassa nimen perään tuli kahden kierroksen jälkeen merkintä MC.

WGC:n kisassa osallistujia oli 72.  Välimäki ei saanut parastaan irti, sijaluvuksi tuli 64.

Voittaja Collin Morikawa oli kierrosta kohden 6,5 lyöntiä parempi, kärkikymmenikön viimeisetkin jättivät suomalaista keskmäärin 4,5 lyöntiä. Erot ovat varsin suuria.

Myös ensimäinen kokeilu valtameren takana, US Open syyskuussa 2020 päättyi pettymykseen ja selkeään karsiutumiseen.

Välimäki nousi maailmanlistalla sadan joukkoon lokakuussa BMW PGA Championshipin 13. sijan ansiosta. Parhaimmillaan hän oli 68. kauden 2020 viimeisen kisan, DP World Tour Championshipin viidennen sijan nostamana.

Sadan listalla hän oli tällä erää 27 viikon, eli reilun kuuden kuukauden ajan. Maanantaina julkaistulla listalla sijoitus heikkeni yllättävän paljon, kymmenen sijaa (93-103).

Välimäki oli ennen putoamistaan sadan listalta ainoa, joka ei ollut saanut vuoden 2021 kisoistaaan menestyksen tuomia pisteitä maailmanlistalle.

Tiger Woods ja Japani Shugo Imahira ovat samassa nollakerhossa, mutta he eivät ole osallistuneet yhteenkään kisaan.

Välimäen putoaminen sadan joukosta on sikäli merkityksellistä, että hänen mahdollisuutensa päästä mukaan toukokuun toisella puoliskolla pelattavaan PGA Championshipiin heikkenevät ranking-luvun vajotessa.

PGA Championship täydentää käytännössä vuosittain osanottajalistaansa viimeisillä viikoilla maailmanlistan kautta. Virallista määritelmää siitä, että raja olisi nimenomaan sata ei kuitenkaan ole. Heikommallakin sijalla voi päästä mukaan Kiawah Islandilla pelattavaan kisaan.

”Harjoitusleirillä lupaavia otteita”

Välimäki ja hänen valmentajansa Timo Karvinen palasivat lauantaina kahden viikon harjoitusleiriltä Dubaista.

”Leiri oli varsin onnistunut. Olemme tauon aikana parsineet svingiä kasaan. Etenkin pallon lentokaareen on kehitetty huomiota, ja se on parempi. Lajin osalta seuraava vaihe on lisätä pelaamisen osuutta”, Karvinen sanoo.

”Tämän johdosta Sami osallistuu kahteen perättäiseen Espanjan Teneriffalla pelattavaan kilpaluun (29.4-2.5. ja 6.-9.5.) sekä Belfryssa (12.-15.5) käytävään British Mastersiin”, Karvinen kertoi maanantaina.

PGA Championshipin pelipäivät ovat 20.-23.5.

Sami Välimäen tauko talvella jäi reilun kuukauden mittaiseksi.

”Tarve ja halu pelata neljä isoa kisaa heti kauden alkuun oli suuri. Niiden jälkeen teimme uuden tilannearvion ja otimme aikaa harjoittelulle”, Karvinen taustoittaa harjoitusrupeaman ajankohtaa.

Yhdeksi tavoitteista tauolle otettiin fysiikan parantaminen. Välimäen fysiikkatreenistä on vastannut jo vuosia Pasi Keskumäki.

”Päivärytmi leirilläkin kulki siten, että aamupäivät Sami teki fysiikkaa, loppupäivän lajia. Mielestäni tämä toimi erittäin hyvin, ja Sami on fysiikan kehittämisen osalta sitoutunut tavoitteisiinsa”, Karvinen kehuu suojattiaan.

European Tour jatkuu jo tällä viikolla Gran Canarialla, jossa suomalaisista ovat mukana Kalle Samooja, Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Janne Kaske.

ET:n ohjelmaan tuli viimehetken muutoksia, kun kevään kisoista peruuntuivat Portugal Masters sekä todellinen klassikko, Ranskan avoimet.

Golfin maailmanlista

Etsi luettavaa