Hyppää sisältöön

Sami Santalalla vahva avauskierros Pro Golf Tourilla – kaksi lyöntiä erottaa hyvinkääläisen kärjestä

Sami Santala ja Alex Hietala jakavat saman auton

Sami Santala avansi uransa Pro Golf Tourilla erinomaisesti. Alex Hietala taistelee cutin selvittämisestä.

Hyvigolfia edustava Sami Santala pelasi uransa ensimmäisen kierroksen Pro Golf Tourilla tulokseen 66 (-5), mikä riittää Marokossa pelattavassa kisassa avauskierroksen jälkeen jaettuun seitsemänteen sijaan.

Santalan kierros piti sisällään kuusi birdieä ja yhden bogeyn.

”Löin koko kierroksen todella hyvin ja olin oikeastaan kokoajan hyvillä tai kohtalaisilla birdie-paikoilla. Tein birdiet väylille 5, 6 ja 8 ja sitten päivän ainoan virheen tein 9. reiällä. Sen jälkeen taisin lyödä griiniosumat takalenkillä kaikilla rei’illä ja niistä kolme 11, 12 ja 17 sen verran lähelle, että oli kiva laittaa putit sisään”, Santala summasi kierroksen.

Kärkeen Santalalla on matkaa vain kaksi lyöntiä, joten hän pääsee toiselle kierrokselle erinomaisesta asemista.

Santala sai paikan Pro Golf Tourilta viime syksyn karsinnoissa aivan kuten kisan toinen suomalainen Alex Hietala, joka pelasi kierroksen pariin, kun ennustettu cut-raja on lyönnin parempi.

Mukana on yli 168 pelaajaa, joista vajaa kolmannes pääsee jatkoon. Kisa pelataan Palmeraie Country Clubilla kahdella eri kentällä.¨

”Tämä Palmeraien kenttä, joka me tänään Alexin kanssa pelattiin, on hiukan scoorattavampi kuin Casa Green”, Santala viestitti.

Pro Golf Tour on satelliittikiertue, josta parhaat nousevat kauden päätteeksi Challenge Tourille. Viime vuonna Sami Välimäki sijoittui ranking-kakkoseksi, mutta korotti korttinsa European Tourille kiertueen karsinnoista.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa