Hyppää sisältöön

Salminen ja Barrett johtavat FT:n finaalikisaa – Lehtovuoren 18 vuoden odotus palkittiin ässällä

Finnish Tour edustaa Mikael Salmiselle stressitöntä ympäristöä

Mikael Salminen ja Daniella Barrett ovat Finnish Tourin finaalikisan kärkinimet avauskierroksen jälkeen Vierumäellä.

SUUR-HELSINGIN GOLFIN Mikael Salminen viihtyy tunnetusti Finnish Tourilla ja hyvät peliesitykset Suomen ykköskiertueella jatkui tänään Vierumäellä käynnistyneessä kauden päätöskisassa.

Salminen johtaa miesten sarjaa tuloksella 67 (-5), ja eroa on konkaripelaaja Jaakko Mäkitaloon lyönnin verran. Molemmat pelaajat kiersivät tänä vuonna pääasiassa Challenge Tourilla, mutta menestys ei ollut sellaista, jota miehet olisivat odottaneet. Tänään peli kuitenkin kulki.

”Pelasin alusta lähtien hyvää peliä. Löin paljon greeniosumia, ja upotin myös hyviä putteja. Pari sellaista viisimetristä siellä upposi”, Salminen kertoi Finnish Tourin tiedotteessa.

”Tämä on aika tuttua touhua, ja on leppoisaa pelata täällä. Sellaista stressittömämpää golfia.”

Mäkitalo puolestaan sai puristettua hyvän spurtin kierroksen puolivälissä.

”Nihkeän alun jälkeen tein hienon neljän birdien putken siihen kierroksen keskivaiheille. Tosi hyvää peliä kaikin puolin”, Mäkitalo iloitsi.

 

MIESTEN KISAN kärki on tiivis, sillä Mäkitalon jälkeen tuloslistalta löytyvät Peter Puhakka (-3), Mikko Lehtovuori (-2), Henri SatamaPeter ErofejeffLassi Burman ja Marko Halonen (-1).

Kärkimiehistä erityismaininnan ansaitsee lahtelainen Lehtovuori, joka iski pitkän odotuksen jälkeen uransa ensimmäisen hole-in-onen. Se syntyi Cooke-kentän 4. reiällä.

”Löin sellaisen kevyen rautakasin kovaan myötätuuleen, ja se meni sitten reikään. Se oli uran eka holari, 18 vuotta siihen meni. Toivottavasti seuraavaan holariin ei mene niin kauaa”, Lehtovuori sanoi.

Daniella Barrett eteni välieriin Women's Amateur Championshipissä.

Daniella Barrett eteni välieriin Women’s Amateur Championshipissä.

Juha Hakulinen

KÄRKINAINEN DANIELLA Barrett pelasi yhteistuloksen 73 (+1), joka syntyi kahden birdien ja kolmen bogeyn seurauksena.

”Löin tosi hyviä draiveja ja puttasin tosi hyvin. Mutta kaikki siltä väliltä oli vähän vaikeaa. Jouduin pelastamaan pareja, mutta sellaista se välillä on”, Barrett sanoi FT:n tiedotteessa.

”Kova tuuli vaikeutti pelaamista, etenkin wedget olivat hankalia. Ja kun greenit ovat vielä kovat, niin palloa ei meinannut saada millään pysähtymään. Sellaisia helppoja birdiepaikkoja ei juuri tullut”, Barrett jatkoi.

Barrettin takana toisena on vain lyönnin päässä Anna Backman (+2). Myös Emilia Tukiainen ja Emmi Jalkanen (+3) ovat vahvasti pelissä mukana.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa