Hyppää sisältöön

Sakke Siltala palaa Skotlannista Suomeen hopeamitalin kanssa

Sakke Siltala sijoittui hopealle Skotlannissa.

Sakke Siltala oli voittotaistelussa mukana, mutta jäi lopulta toiseksi tänään päättyneessä Scottis Boys Openissa. Maskulainen hyytyi lopussa, kun tuuli yltyi. Näin kävi monelle muullekin kärkipelaajalle.

Kankaisten Golfia edustava Sakke Siltala on sijoittunut toiseksi Scottish Boys Open Championship -kisassa.

Siltalalla oli kelpo mahdollisuus myös voittoon, mutta heikosti sujunut loppukierros vei mahdollisuudet päästä pitämään voittajan puhetta.

Maskulainen pelasi viimeiset neljä reikää neljä yli parin häviten voittajalle kaksi lyöntiä. Kisan voiton vei Walesin James Ashfield, joka lähti päätöskierrokselle tasatuloksessa Siltalan kanssa.

Siltala ei ollut ainoa kärkijoukosta, jolla oli vaikeuksia päätöskierroksen lopussa. Esimerkiksi kisaa parhaimmillaan monella lyönnillä johtanut Eoin Sullivan pelasi takaysin peräti seitsemän yli ja putosi jakamaan toista sijaa Siltalan kanssa.

Tänään pelaajat kiersivät kentän kaksi kertaa. Lisäksi tuuli nousi loppureikien aikana, ja se puhalsi vaikeasta suunnasta.

”Varmaan kaikilla alkoi hieman kisa painaa. Keskittymisen herpaantuminen maksoi heti”, arvioi Siltalaa valmentava Marko Kallinen, joka oli seuraamassa kisaa paikan päällä.

Siltalaa heikko lopetus hieman harmitti, mutta muutama tunti pelien päättymisen jälkeen hän jaksoi myös nauttia hyvästä sijoituksesta.

”Ihan hyvät fiilikset, vaikka vähän heikko lopetus vikaan kierrokseen”, Siltala viestitti. ”Tämä oli kuitenkin hyvä kokemus kisana ja nyt katse kohti tulevaa.”

Seuraavan kerran Siltala kilpailee Kullon FJT-kisassa, minkä jälkeen hän palaa takaisin Britteinsaareelle pelaamaan Fairhaven Trophyn. Kauden pääkisat Siltalalla ovat joukkue-EM-kilpailut ja British Boys Championship.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa