Hyppää sisältöön

Sää oli kylmä, mutta putteri lämmin – Samooja upeasti viidentenä Skotlannissa

Kalle Samooja on ollut kolmen ensimmäisen päivän ajan kärkikymmenikön sijoilla viides

Kolme suomalaista mahtuu 14 parhaan joukkoon Rolex Seriesiin kuuluvassa Scottish Openissa. Palkintorahaa on jaossa peräti seitsemän miljoonaa dollaria.

Kalle Samooja on viidentenä ja Mikko Korhonen sekä Sami Välimäki 14:ntenä avauspäivän jälkeen Reneissance Clubilla pelattavassa Scottish Openissa. Kun Tapio Pulkkanenkin on 39:ntenä, voidaan sanoa, että suomalaisilla on hyvin pullat uunissa kauden toisessa Rolex Seriesin kilpailussa.

Päivän suomalaisnimi oli Samooja, joka on vain kolme lyöntiä huippukierroksen pelannutta Englannin Lee Westwoodia perässä. Samoojan tulos koleassa säässä pelatulla avauskierroksella oli 65 lyöntiä eli kuusi alle parin.

”Timanttinen päivä”, hän kiteytti. ”Löin palloa todella hyvin, putteri oli lämpöinen ja äijäkin oli hereillä heti startista.”

Kymppitiiltä startannut Samooja tosiaan aloitti kilpailun vahvasti. Hän oli seitsemän reiän jälkeen kolme alle parin. Turkulainen teki kuitenkin 18. reiälle (Samoojan päivän yhdeksäs) tuplan ja putosi tulokseen -1.

”Iskin lähipelissä vähän kädet pakkaseen, mutta se, mitä sen jälkeen tuli, kertoo pelikiimasta”, Samooja sanoi.

Pelikiimalla Samooja tarkoitti sitä, että hän pelasi takaysin ensimmäiset viisi reikää viisi alle parin! Huiman jakson huippuhetki sattui kentän kolmannelle reiälle, jolle Samooja teki eaglen. Birdiet Samooja teki rei’ille yksi, kaksi ja viisi.

”Sain hyvin paikat käytettyä ja pötkön jatkoksi vielä viisimetrinen eagle-putti forelta koteloon”, Samooja kertoi.

Kun viimeiset neljä reikää tuotti neljä paria, pääsee Samooja jatkamaan kilpailua perjantaina aamulla hyvistä asemista.

Päivän sankari oli Englannin Lee Westwood, joka hakee kauden toista Rolex Series -kisan voittoa. Westwood vastasi paitsi päivän parhaasta kierroksesta myös torstaina hienoimmasta suorituksesta upottamalla melkein albatrossin 270 metristä. Pallo vieri aivan reiän vierestä ohi.

Toista sijaa jakavat Ruotsin Alexander Björk ja Hollannin Joost Luiten, joka pelasi tänään kolme alle parin (68) pelanneen Mikko Korhosen kanssa. Samassa tuloksessa Korhosen kanssa on siis Sami Välimäki.

”Ihan vahvaa lyömistä tänään. Saatiin hemmetin hyvä keli iltapäivälle, tuulta ei ollut juuri lainkaan. Putti ei tippunut ollenkaan tänään, vaikka paikkoja oli reilusti. Silti ihan hyvä päivä”, Korhonen kertasi tiedotteessa päivän tapahtumia.

”Tyynessä kelissä kentällä on mahdollisuus pelata hyvä tulos, mutta se muuttuu ihan täysin, kun alkaa tuulla”, hän jatkoi.

Tapio Pulkkasen kiersi links-kentän 70 lyönnillä (-1).

Huomenna suomalaiset lähtevät liikkeelle aamuvuorossa.  Korhosen ja Pulkkasen lähtöaika on klo 11.14 Suomen aikaa. Pulkkanen starttaa klo 11.03. Aikaisin herätys on Sami Välimäellä, jonka lähtöaika on 9.35 Suomen aikaa. Skotlannissa kello on tuolloin 7.35.

Sääennuste lupaa suhteellisen vakaata ja tyyntä keliä myös perjantaiaamulle.

”Aamulla polkaistaan peli sitten taas uudelleen käyntiin. Ihan ok keliä lupailee, joten tuloksetkin varmaan alhaisia”, Samooja ennusti.

Tulospalvelu

European Tourin näyttää suorana lähetyksenä Viaplay ja V Sport -urheilu

Etsi luettavaa