Hyppää sisältöön

Ryder Cupissa vaarallisia osumia yleisöön – nainen menetti näön

Brooks Koepkan avaus osui katsojaa silmään kohtaloikkain seurauksin

Ryder Cupissa nähtiin useaan kertaan kun pallot sinkoilivat yleisön sekaan. Vaarallisilta osumilta ei vältytty, sillä muutamat drivet osuivat katsojaa päähän.

Ryder Cupin jälkipyykissä tullaan käsittelemään myös ikävempiä tapauksia. Golfkilpailuissa tutuksi tulleet tilanteet, joissa pallo ekysy yleisön sekaan realisoitui myös Pariisissa. 

Suurimman vahingon taisi saada Egyptistä kisaa katsomaan saapunut Corine Remande sai kuudennella väylällä Brooks Koepkan driven oikean silmänsä yläpuolelle. Remande kaatui maahan ja Koepka kävi antamassa totuttuun tapaan hanskansa. 

Myöhemmin tutkimuksissa selvisi, että Remande sokeutui oikeasta silmästään. Nyt nainen hakee korvauksia kilpailun järjestäjältä. 

”Järjestäjillä on selvästi myös oma vastuunsa. Yksikään virkailija ei huutanut varoitusta, kun pallo lensi yleisön joukkoon. En kuullut järjestäjistä mitään sen jälkeen kun minut vietiin pois”, Helsingin Sanomissa lainattiin naisen kommenttia. 

Remande haluaisi, että Ryder Cup hoitaisi hänen lääkärikulut. Hän tapaa asianajajan asian tiimoilta tiistaina. 

Toinen iso osuma nähtiin tuntia myöhemmin kun Dustin Johnson saapui kuudennelle väylälle. Hänen avaus päätyi myös vasemmalle ja rikkoi ruotsalaiskatsojan silmälasit. Verta oli paljon, mutta ruotsalainen selvisi tilanteesta säikähdyksellä. 

 

Etsi luettavaa