Hyppää sisältöön

Ryan Fox kiri BMW Championshipin voittoon: ”Triplabogeyn jälkeen pelasin upeaa golfia”

179-senttinen ja 98 kiloa painava voimapesä Ryan Fox pelasi löi hengen päälle saatuaan etenkin lähestymisiään tarkasti lippujen viereen ja upotti kylmästi puttinsa. Palkintorahaa hän kuittaa 1,435 miljoonaa €. KUVA: GETTY IMAGES

Kärkimiehet hyytyivät sunnuntaina Wentworthissa virheisiinsä. Triplan kolmannella reiällä tehnyt Uuden-Seelannin Ryan Fox kiri höyryjunan tavoin pääkiertueen arvostetuimman kisan ykköseksi. Kalle Samooja sekä Sami Välimäki jakoivat sijalukua 74:s.

BMW PGA Championshipista ei muodostunut ennakoitua kärkiryhmässä pelanneiden Ludvig Åbergin ja Tommy Fleetwoodin välistä kaksintaistelua.

Parivaljakko menetti otteensa jo kierroksen ensimmäisellä puoliskolla.

Jon Rahm näytti ottavan ohjat, mutta hänenkin menossa hyytyi pian neljään bogiin viiden reiän jaksossa.

Englantilaisyleisön riemuksi Tyrrell Hatton taiteili itsensä parhaimmillaan jo neljän lyönnin johtoon.

Tämäkään irtiotto ei riittänyt, Hatton löi 15:lla pallonsa kentän rajojen ulkopuolelle ja sai pian tämän jälkeen rinnalleen Ryan Foxin.

15 viimeistä reikää kahdeksan alle pelannut Fox (-18) kruunasi voittonsa viimeisen reiän birdiellään.

”Kolmannen reiän triplabogeyn jälkeen kykenin kasaamaan itseni varsin hyvin. Suuntasin tarmoni mentaalivalmentajan oppien mukaan tuleviin asioihin ja onnistuin hienosti. Pelasin lähes virheettömästi viimeiset 15 reikää”, hän tiivisti voittoreseptinsä.

Ykköstila oli hänelle uran neljäs pääkiertueella ja myös taloudellisesti tuottavin. Päättyvällä kaudella uusi-seelantilainen on nostanut merkittävästi tasoaan myös majoreissa.

Vaikka sijoituksia kärkikymmenikköön ei vielä tullutkaan, neljässä majorissa sijoille 23-52 päätyminen kertoo laadukkaasta pelaamisesta.
Toisen sijan jakoivat Hatton (-17), sekä Foxia kirittänyt Aaron Rai (-17).

Neljänneksi nousi takelluksensa jälkeen viisi alle sisääntulon pelannut Jon Rahm (-16) ennen Viktor Hovlandia (-15), sekä viimeisenä päivänä jälleen reilusti alle normitasonsa pelannutta Tommy Fleetwoodia (-14).

Päivän parhaan tuloksen (-7) tehnyt Rory McIlroy nousi 28 sijaa seitsemänneksi.

Kolmen kierroksen ajan johtaneen Ludvig Åbergin päivä käynnistyi bogeylla. Neljännellä hän teki birdien ja johti tässä vaiheessa vielä kahdella.

Ruotsalaisen peli kaatui heti tämän jälkeen kahteen viheriön ympäristössä rakentamaansa turhaan tuplabogiin. Sijoitukseksi tuli kymmenes.

Päivän tulos Åbergilla (+4) oli sama kuin Kalle Samoojalla ja Sami Välimäellä.

Suomalaisilla vaikea viikonloppu

Tapio Pulkkanen (+7) putosi selvällä marginaalilla viikonlopun peleistä, ja putosi pistelistalla entistä kauemmaksi (148.) vahvan kortin kauden päätteeksi saavien (117.) joukosta.

Sami Välimäki (-2) ja Kalle Samooja (-1) selvisivät jatkoon, ja lähtivät kahdelle viimeiselle kierrokselle asemista, joista olisivoinut ponkaista neljä kierrosta pelanneista paremmalle puoliskolle.

Viikonloppu oli molemmille vaikea. Välimäen saldo kahdella viimeisellä oli +6, Samoojan +5. Sijaluvuksi tuli 79:n pelaajan joukossa jaettu 74:s tila yhteistuloksella +4.

”Vika rundikin tuli läpsittyä läpi. Ei kyllä ollut nyt parempaan saumoja, vaikka kuinka olisi halunnut ”, Samooja tiivisti tiedotteessa tuntemuksensa.

Molemmilla on seuraavan kisan käynnistymiseen Skotlannissa, St Andrewsissa aikaa 2,5 viikkoa.

Välimäki otti pistelistalla takapakkia kolme sijaa (29.), Samoojan sijoitus pysyi ennallaan (86.)

Tulospalvelu

Etsi luettavaa