Hyppää sisältöön

Ruuska nousi kärkeen Paltamossa: Puttipeli toimi ällistyttävän hyvin

Lauri Ruuska siirtyi torstaina Paltamo Openin johtoon.

Lauri Ruuskan siirtyi Paltamo Openin johtoon. Emilia Tukiainen matkalla naisten kisan voittoon

Lauri Ruuska käytti parhaiten hyödyksi avauspäivän jälkeen johtaneiden pelaajien pienet takeltelut Audi Finnish PGA Golf Touriin kuuluvan Paltamo Openin toisena kilpailupäivänä, ja hän siirtyi kilpailun kärkipaikalle tuloksella -9.

Naisten kilpailussa tahtipuikko on entistä vahvemmin Emilia Tukiaisen (par) käsissä, joka kasvatti johtonsa jo yhdeksään lyöntiin ennen perjantain päätöskierrosta.

Yleisen sarjan kärjessä pelaavan Ruuskan torstain tulos oli 67 lyöntiä. Lyönnin perässä oleva Elias Haavisto (66), kolmantena kyttäävä Alex Hietala (67) ja neljänneksi noussut Sanna Nuutinen (66) pelasivat vahvan toisen päivän.

Ruuskan etuysin kortissa oli viisi birdieä, ja hän sanoikin puttipelin toimineen jopa ällistyttävän hyvin.

”Takaysi oli kyllä tosi stediä peliä, mutta sinne jäi vähän lyöntejä kentälle”, vain yhden birdien kierroksen jälkimmäiselle puoliskolle tehnyt Ruuska sanoi.

Muilta osin päivä kulki Ruuskan suunnitelmien mukaan, ilman mitään isompaa draamaa.

”Tuollaista vähäbogista kierrosta toivoin, ja siinä onnistuin. Paljon oli hyvää, mutta on siellä vielä muutama juttu mitä pysyy petraamaan.”

Kärkimiehen valmistautuminen kilpailun huipentavaan päivään sujui leppoisissa merkeissä. Kierroksen jälkeen hän suuntasi rangelle tekemään pienen harjoituksen, mutta illalle oli aivan muita suunnitelmia kuin golf.

”Ajateltiin lähteä kalaan”, Ruuska tuumasi.

Kilpailussa neljättä sijaa yhdessä Matias Honkalan (-6) kanssa jakava Sanna Nuutinen oli omaan peliesitykseensä varsin tyytyväinen.

”Tänään oli hyvää tekemistä tiillä ja greeneillä. Pelasin avauspäivänäkin hyvin, mutta viimeinen terävyys puuttui. Ehkä siihen vaikutti tuo pitkä ajomatka tänne. Tänään oli freesimpi olo, ja sain tehtyä tulosta”, Nuutinen sanoi.

Yleisessä sarjassa kahden kierroksen jälkeinen cut-raja oli +5. Päätöspäivälle jatkaa 42 pelaajaa.

Naisamatöörien sarjassa Emilia Tukiainen on kaksin käsin kiinni Paltamo Openin voitossa. Hänellä on peräti yhdeksän lyönnin kaula Emmi JalkaseenKia Sormunen (+11) on kolmas.

Tukiainen ei saanut parasta peliään irti torstain kierroksella, jota hän oli pahimmillaan jo viisi lyöntiä yli parin 11 reiän jälkeen.

”Ihan hyvä loppu kuitenkin, että sain pari birkkua siihen”, Tukiainen sanoi.

Tukiaisen tavoite kilpailuun lähdettäessä oli pelata kaikki kolme kierrosta alle parin, mutta torstaina tulos lipsahti kolme lyöntiä parin yli.

”Huomenna lähdetään kokeilemaan uudelleen sitä parin alitusta.”

Naisissa ei ollut cutia, joten kaikki pelaajat pääsevät pelaamaan kolmannenkin kierroksen.

Joukkuekilpailussa Season Golf Academyn SGA Bombers -joukkue korjasi voiton kotiin tuloksella -15. Joukkueessa pelasivat Lauri Ruuska, Sanna Nuutinen ja Ilari Saulo.

Tulospalvelu

Lähde: Finnish Tourin tiedote

Etsi luettavaa