Hyppää sisältöön

Ruuska neljän lyönnin johdossa päätöskierrokselle – Veijalainen jakaa toista sijaa

Lauri Ruuska lähtee päätöspäivään selvässä johdossa.

Suomalaispelaajat jatkoivat hienoja otteita Nordic Leaguen kisassa Uppsalassa. Lauri Ruuska on ylivoimaisessa johdossa ja Miro Veijalainen peesaa toisena.

Lauri Ruuska on ottanut tällä kaudella muun muassa kaksi voittoa kotimaan kisoissa, mutta ulkomailla eli Nordic Leaguessa menestys ei ole ollut yhtä hyvää.

Huomenna Tarinagolfia edustavalla Ruuskalla on mahdollisuus korjata tilanne, sillä hän lähtee GolfUppsala Openiin kärkipaikalta tuloksella 13 alle parin.

Johtoasema on vieläpä sangen selvä, sillä toisena olevaan neljän pelaajan ryppääseen on peräti neljän lyönnin kaula. Kakkossijaa jakavien joukossa on toinen suomalainen, Viipurin Golfin Miro Veijalainen.

Ruuska pelasi tänään tuloksen 68 eilisen 65 lyönnin kierroksen jatkeeksi.  Söderby-kentän par on 73.

GolfUppsala Open kuuluu kiertueen finaalikisoihin, ja siihen osallistui rajoitettu määrä pelaajia. Cutinkin selvitti vain 33 parasta pelaajaa.

Heidän joukossaan olivat Ruuskan ja Veijalaisen lisäksi 20. sijaa jakavat Erik Myllymäki ja Niclas Hellberg sekä Simo Haavisto (jaettu 24:s).

Suomalaisista korkeimmalla Nordic Leaguen rankingissa oleva Antti Ahokas putosi harmittavasti cutista. Kiertueen viisi parasta pelaajaa nousee ensi kaudeksi Challenge Tourilla, ja ennen kilpailua Ahokas oli listalla seitsemäntenä.

Ruuskan ranking-sijoitus on ennen kisaa 58:s, mutta voittamalla kilpailun hän saattaa nousta jopa 20 parhaan joukkoon.

Kiertueen ranking | GolfUppsala Openin tulospalvelu

 

Etsi luettavaa