Hyppää sisältöön

Ruotsissa hurja golfboomi – yli 1,2 miljoonan kierroksen nousu vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Annika Sörenstam on Ruotsin kirkkain golftähti kymmenellä major-voitollaan

Länsinaapurissamme pelattiin vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yli 4,6 miljooonaa kierrosta. Henkilöjäseniä seuroissa oli 435 724, yli kolmenkertainen määrä Suomeen verrattuna.

Golfboomi, lajin suosio pelaamisen, harjoittelemisen sekä jäsenyyksien määrän suhteen ei ole pelkästään suomalainen ilmiö. Ruotsissa tilastointi pelikierrosten määrän suhteen on varsin pitkällä, myös jäsenmäärien kehityksestä tiedotetaan keskitetysti useammin kuin kerran vuodessa.

Ruotsalaisten golfseurojen henkilöjäsenten määrä oli kesäkuun alussa  435 724. 

Näistä yli 73 prosenttia on miehiä ja poikajunioreita,  reilu neljännes (26,8%) naisia ja tyttöjä.

Ruotsissa näyttäväksi tavoitteeksi asetettu miesten ja naisten määrän 50/50 jakauma on mennyt projektin käynnistymisestä niukasti väärään suuntaan. Haastetta lisää jatkossa sekin, että naisgolfarien ikä Ruotsissa on  selkeästi miehiä suurempi. (kts. Ruotsin Golfliiton data)

Toukokuun loppuun mennessä jäsenyyksiä kirjattiin noin 458 000, joka johtuu suomalaiseen tapaan tupla- ja triplajäsenyyksistä. Jäsenmäärän kasvu oli edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden reilut viisi prosenttia.

Pelikierroksissa käsittämättömän suuri kasvu

Koronakevät ja kauniit ilmat ovat ohjanneet ruotsalaisia liikkumaan golfkentillä. Neljän edellisen tammi-kesäkuun (28.6 asti) kierrosmäärät ovat olleet tasaisesti 3,1-3,3 miljoonan yhteenlasketun kierroksen välillä.

Kuluvalla kaudella samaan päivään  asti laskettuna  määrä oli  uskomattomalta kuulostava 4 581 061 (28.6)

Kasvua edellisvuoteen, joka oli 2016-2019 jaksosta korkein, kertyi yli 1,2 miljoonaa, vajaat 39 prosenttia.

Ruotsin Golfliiton julkaisemat datat kertovat myös seuraavia asioita:

-Golfseuroissa on keskimäärin 1 023 jäsentä

-Ruotsin suurin golfseura on Ekholmsnäs Golfklubb (16 432)

-Ruotsalaisgolfarien keskimääräinen tasoitus on 23,5. Miehillä keskiarvo on 21,7, naisilla 32,4

-Ruotlaisgolfarien keski-ikä on 50,8. Miehet (49,1) ovat keskimäärin yli kuusi vuotta naisia (55,3) nuorempia.

Lisää  faktaa ja tilastoa Ruotsin golfista  löydät täältä.

Etsi luettavaa