Hyppää sisältöön

Ruotsalaisilla kova tilasto LPGA Tourilla – Madeleine Sågström liittyi nimekkääseen joukkoon

Madeleine Sagström voitti sunnuntaina LPGA Tourin kisan. Annika Sörenstam ja Liselotte Neumann ovat ruotsalaisen naisgolfin pioneerejä.

Ruotsalaiset naiset ovat ottaneet kolmanneksi eniten voittoja LPGA Tourille. Siitä suuri kiitos kuuluu Annika Sörenstamille.

Ruotsalainen Madeleine Sagström nappasi sunnuntaina uransa ensimmäisen voiton LPGA Tourilla. Samalla se oli peräti 117. voitto länsinaapureillemme maailman kovimmalla naisten kiertueella.

Ainoastaan kahden maan edustajat ovat ruotsalaisia edellä voittotilastossa. Arvaatkin varmaan, että kyseiset maat ovat Yhdysvallat ja Etelä-Korea.

Yhdysvaltalaiset ovat täysin omilla luvuillaan. Heillä voittoja on peräti 1 525. Korealaisilla voittoja on 185. Ruotsalaisten ei myöskääön tarvitse pelätä, että sen ohi tultaisiin takaa kovin nopeasti, sillä neljäntenä olevalla Australialla voittoja on 59 eli lähes puolet ruotsalaisten määrästä.

Ensimmäinen ruotsalaisvoittaja LPGA Tourilla oli Liselotte Neumann. Tämä tapahtui vuonna 1998. 31 vuodessa ruotsalaisnaiset ovat ottaneet keskimäärin lähes neljä voittoa per vuosi. Saldo on kunnioitettava.

Sinikeltaisten tilastoja kaunistaa tietysti kaikkien aikojen paras naispelaaja Annika Sörenstam, jolla on nimissään peräti 72 voittoa. Annika on siis ottanut noin joka kuudennen ruotsalaisvoiton rapakon takana. Seuraavaksi eniten voittoja on Neumannilla: 13.

Useamman kuin yhden voiton ovat ottaneet  Anna Nordqvist (8), Helen Alfredsson (7), Sophie Gustafson (5), Maria McBride (5) ja Carin Hjalmarsson (2).

Eilen voiton upean taistelun jälkeen ottanut Sagström tuskin jää yhden voiton ihmeeksi. Sen verran kovia hermoja hän eilen tiukassa paikassa osoitti. Hän päihitti Japanin Nasa Hataokan päätöspäivän jännittävässä kaksintaistelussa lyönnillä.

Tätä 17. reiän kelpaa ihastella.

Etsi luettavaa