Hyppää sisältöön

Rory McIlroy sai elinikäisen pelioikeuden PGA Tourille: ”Voitto on hieno palkinto kovasta työstä”

Rory McIlroy on vaikean kalenterivuoden 2021 aikana onnistunut voittamaan kahdesti PGA Tourilla

Uran 20:s ykköstila PGA Tourilla tuli lyönnin erolla ennen Collin Morikawaa. Palkintorahoja sekä bonuksia FedEx Cupista hän on ansainnut yli 100 miljoonaa dollaria.

The CJ Summitissa pelattiin odotusten mukaisesti jännittävä, tapahtumarikas ja tuloksiltaan korkeatasoinen PGA Tourin kisa, jossa 78:sta osanottajasta 20 oli major-voittajia.

Päivän parhaan tuloksen tekijä sekä johto vaihtuivat kierroksittain. Sunnuntaina hurjimman tuloksen tauluun iski Emilio Grillo (61,-11) joka jäi yhteistuloksella -18 seitsemän lyöntiä voittajalle.

Collin Morikawa  (62,-10) teki jo ulosmenossa seitsemän birdietä, 11:lla kahdeksannen ja viimeisellä reiällä eaglen. Tämä ei riittänyt, sillä kärkiryhmässä pelannut Rory McIlroy (68-67-62-66,-25) pisti lyönnin paremmaksi nousten samalla ohi kolme kierrosta loistaneen pelikaverinsa Rickie Fowlerin (-22).

McIlroy puttasi kolmen ensimmäisen päivän aikana normitasoonsa nähden fantastisesti, ollen neljän kierroksen Strokes Gained -tilastossakin koko kisan paras. Avauksissa hän oli samalla listalla toisena.
”Tämä voitto tuntuu tietysti todella hyvältä. Se on palkinto kovasta työstä jota olen tehnyt. Olen pyrkinyt viimeisten kuukausien aikana harjoittelussa ja kentällä enemmän oma luonnollinen itseni kuin aiemmin”, McIlroy tunteili haastattelussa.

Kalenterivuoden 2021 aikana McIlroy pelasi käytännössä täydellisesti vihkoon kaikissa majoreissa, samoin Ryder Cupissa kaksinpeliä lukuunottamatta. Taiston päätyttyä USA:n murskaavaan voittoon McIlroyn tunteet pääsivät valloilleen, hän ei saanut sanaa suustaan purkaen pettymystään kyyneleet silmissä ja valittaen sitä, ettei kyennyt nousemaan tasolle jolla olisi voinut joukkuettaan auttaa odotusten mukaisesti.

Maailmanlistalla hän oli vuoden alkaessa neljäs, sen edetessä loppusyksyllä pahimmillaan 16:s.
 

Rory McIlroy on laittanut voittokisoissaan major-voittajat kuriin

Voitto The Summit Clubilla Las Vegasissa oli PGA Tourilla 20:s, tuoden automaattaisesti elinikäisen kategorian kiertueelle. Edelleen pelaavista eurooppalaisista hän on tällä listalla ylivoimainen, edellään vain ennen toista maailmansotaa USA:ssa asuneita brittipelaajia.  
McIlroy voitti ensimmäisen neljästä majoristaan jo 2011 US Openissa, toistaiseksi viimeiset yli seitsemän vuotta sitten 25-vuotiaana ( The Open, PGA Championship)
Akilleen kantapääksi on sittemmin muodostunut nimenomaan se, että majoreissa pohjois-irlantilainen on leimattu melkoiseksi sulajaksi, jonka neljään kierrokseen on osunut kohtuuttoman usein pimeitä kierroksia, jotka ovat vieneet mahdollisuudet kisan jossain vaiheessa.

PGA Tourin voittojen lista saa McIlroyn kohdalla melkoisesti gloriaa ylleen, kun tarkastellaan listaa tähdistä jotka ovat jääneet hänelle kakkosiksi. Peräti 13 kertaa 20:sta kakkosena on ollut pelaaja, joka on ennen kisaa tai  myöhemmässä vaiheessa uraansa voittanut majorin.
Ensimmmäisen ykkötilansa hän saavutti kahta päivää annen 21-vuotissynttäreitään kukistamalla Phil Mickelsonin toukokuussa 2010.
11,5 vuotta myöhemmin McIlroyta lähimmäksi pääsi  PGA Championshipin (2019) ja The Openin (2021) voittaja Collin Morikawa.

Rory McIlroyn kakkosiksi jättämät major-voittajat PGA Tourilla:

  • Phil Mickelson 2x
  • Sergio Garcia 2x
  • Jason Day
  • Tiger Woods
  • Louis Oosthuizen
  • Gary Woodland
  • Webb Simpson 2x
  • Shane Lowry
  • Bryson DeChambeau
  • Jim Furyk
  • Collin Morikawa

Rory McIlroyn voitot PGA Tourilla:

  • 4 majoria
  • 3 WGC:n osakilpailua
  • 5 FedEx Cupin finaalikisaa
  • 1 Players Championships
  • 7 PGA Tourin tavallista kilpailua

-Ansiot PGA Tourilla noin 101 miljoonaa dollaria joista:

  • palkintorahaa 59 miljoonaa
  • FedEx Cupin bonuksia 42 miljoonaa

Tulospalvelu

Etsi luettavaa