Hyppää sisältöön

Rory McIlroy nosti leukaa rintaan Pohjois-Carolinassa: ”Minulla on vahva luotto rautalyönteihini”

Rory McIlroy ja caddie Harry Diamond olivat perjantain toiseksi kuumin pari Quail Holllow Clubilla

McIlroy (72-66,-4) nousi huippukierroksellaan 68 sijaa viidenneksi kisassa, jonka hän on voittanut kahdesti.

32-vuotissynttäreitään tiistaina viettänyt Rory McIlroy sai uuden vaihteen päälle peliinä perjantaina Wells Fargo Championshipissa. Avauspäivän 72,+1 toi sijaluvun 73.
Perjantain 66,-5 oli kierroksen toiseksi paras nostaen hänet viidenneksi.

McIlroyn osalta kombinaatio huono kierros ja loistava heti perään, tai päinvastoin, on varsin tuttua golfia vähänkin tarkemmin seuraaville. Kun heikko kierros on nyt pelattu alta pois, maailmanlistalla 15:ksi pudonneella McIlroylla on oiva lähtökohta loistaa viikonloppuna Quail Hollow Clubilla, jossa hän on myös jäsenenenä suuri yleisön suosikki.

”Kisaan tullessani olin erittäin tyytyväinen rautapeliini, tunsin löytäneeni jotain merkityksellistä edellisellä viikolla. Torstaina en kyennnyt tätä hyödyntämään avausten päädyttyä muualle kuin väylälle. Tänään pääsin tiiltä paremmin peliin ja lähestymisilläni lähelle lippua”, McIlroy kuvaili kahden kierroksen eroa.

Eurooppalaisilla voittotili avaamatta PGA Tourilla 

Lauantain kierrokselle kärkipaikalta matkaan lähtevät Gary Woodland, Patrick Rodgers sekä Englannin Matt Wallace, joka on kauden aikana useaan otteeseen ollut voittotaistossa viikonloppuna.
Wallace on yksi mahdollisista mustista hevosista Euroopan Ryder Cup -joukkueeseen. Potentiaalia on valtavasti, näyttöä voittamisen taidosta sekä menestymisestä majorissa (3. PGA Championship 2019).

Matt Wallace on ollut PGA Tourin kisoissa kahdesti kolmantena. Voitto viikonloppuna nostaisi hänet varteenotettavaksi kandidaatiksi Ryder Cupiin

Matt Wallace on ollut PGA Tourin kisoissa kahdesti kolmantena. Voitto viikonloppuna nostaisi hänet varteenotettavaksi kandidaatiksi Ryder Cupiin

GETTY IMAGES

Voitto PGA Tourilla toisi kapteeni Padraig Harringtonin papereissa tavallistakin  isomman plussan, sillä yksikään euro ei ole voittanut valtameren takana vuoden 2021 aikaan. 
Norjan Viktor Hovland juhli  joulukuussa Meksikon kisassa.

Sen jälkeen 18 viimeistä henkilökohtaista kisaa ovat menneet eurooppalaisilta voitoitta.

Odotukset kohdistuvat ensisijaisesti  Hovlandin lisäksi McIlroyhin, Jon Rahmiin ja Tyrrell Hattoniin, mutta Wallacen tapaisille kakkosketjun miehille ykköstila toisi erityisen paljon  arvonnousua ja maailmanlistan pisteitä.
Phil Mickelson (64-75,-3) putosi perjantaina kahden lyönnin johdosta kolmen lyönnnin päähän kärjestä. 

Tulospalvelu

Etsi luettavaa