Hyppää sisältöön

Roope Kakon peli kulki uudella draiverilla

Roope Kakko pelasi hyvän avauskierroksen Sisiliassa.

Roope Kakko pelasi lupauksia herättävän kierroksen Sisiliassa torstaina. Käytössä on uusi draiveri.

Roope Kakko putosi viime kauden jälkeen Euroopan Tourilta. Nyt espoolainen pelaa jo toista perättäistä kisaa maanosan pääkiertueella. Viikko sitten Portugalissa hän sijoittui 22:nneksi.

Torstaina Kakko osoitti, että taitoja riittää vielä päätasolla. Kakko pelasi torstaina tuloksen 69 (-3). Kakolla on kisassa käytössään uusi draiveri: Callawayn Epic. Ennen kisaa hän ehti pelata sillä yhden harjoituskierroksen ja lyödä rangella.

”Varsi on sama kuin vuodesta 2011 käyttämässäni työkalussa. Nuppi on kuitenkin uusi ja se tuntuu tuovan jonkin verran lisää mittaa”, Kakko sanoi ennen kisaa tiedotteessaan.

Tänään Kakko pelasi kaksijakoisen kierroksen.

”Aloitin mainiosti, löin hyvin ja peli oli hallussa. Toisella puoliskolla alkoivat vaikeudet. Ihmeen kaupalla selvisin sisääntulosta ilman bogeja tehden kuitenkin yhden birkun”, Kakko kertoi urakastaan.

Kilpailun avauskierros on vielä hieman kesken. Tässä vaiheessa hän on kisassa jaetulla 46. sijalla.

Kärjessä ovat huikean kierroksen pelanneet Ruotsin Sebastian Söderberg ja Michael Hoey, jotka iskivät tauluun huikean tuloksen: 61 (-10).

Kisan toinen suomalainen, Mikko Korhonen jakaa 20. sijaa tuloksella 67 (-4). Korhosella on matkaa kärkikymmenikköön vain kaksi lyöntiä ja Kakolla kolme.

Tulospalvelu

Seuraa kilpailua Viasatista tai Viaplayltä

Etsi luettavaa